Vesikansassa järjestettiin alkuvuodesta kaksi arjen turvallisuutta vahvistavaa koulutusta: alkusammutuskoulutus sekä kodin ensiaputaitojen kurssi. Koulutukset tarjosivat asukkaille mahdollisuuden harjoitella perustaitoja käytännössä ja lisäsivät samalla kylän yhteistä turvallisuusosaamista. Koulutukset toteutettiin yhteistyössä Vesikansan Vapaaehtoisen Palokunnan kanssa osana Turvallisen arjen kylät Hollolassa -kyläturvallisuushanketta.

Alkusammutuksen perusteet tutuiksi
Vesikansan VPK järjesti alkusammutuskoulutuksen, jossa osallistujat harjoittelivat tulipalojen alkuvaiheessa tehtäviä toimia. Koulutuksessa käytiin läpi käsisammuttimen ja sammutuspeitteen käyttöä ja harjoiteltiin sammuttamista valvotusti ulkona. Tulipalon hallinta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ehkäisee laajempia vahinkoja ja voi pelastaa ihmishenkiä.

Kodin ensiaputaidot osaksi arjen turvaa
Kurssilla keskityttiin kodin ensiaputaitoihin: verenvuodon tyrehdyttämiseen, tajuttoman henkilön ensiapuun sekä elvytykseen. Ensiaputaidot ovat keskeinen osa arjen turvallisuutta ja auttavat vähentämään vammojen vakavuutta ennen ammattilaisten apua. Tavoitteena on, että ensiapu olisi luonteva perustaito, jota jokainen uskaltaa käyttää tilanteen sitä vaatiessa. Viranomaisten ja järjestöjen 72 tunnin varautumissuositus korostaa, että kodin ensiaputaidot ovat olennainen osa henkilökohtaisia varautumisen taitoja.

Yhteinen harjoittelu vahvistaa koko kylää
Koulutukset ovat osa laajempaa työtä turvallisen kyläympäristön rakentamiseksi. Kun arjen perustaidot ovat hallussa ja asukkaat uskaltavat toimia hätätilanteissa, koko kylästä tulee valmiimpi auttamaan sekä itseään että muita. Kyläturvallisuushankkeen kautta Vesikansa vahvistaa kykyään ennaltaehkäistä onnettomuuksia, toimia erilaisissa arjen häiriötilanteissa ja tukea toisiaan poikkeavissa tilanteissa. Hankkeen ja koulutusten kautta asukkaat saavat arkeensa taitoja, joita jokainen voi tarvita tavallisissa ja yllättävissä tilanteissa — kuten ensiapu-, paloturvallisuus- ja kotivarataitoja.

Hanke ja kyläturvallisuusryhmät jatkavat turvallisuuskoulutusten järjestämistä pilottikylissä vuoden aikana. Tähän mennessä olemme järjestäneet koulutusta esimerkiksi 72 tuntia-varautumissuosituksesta, ensiavusta, alkusammutuksesta ja digiturvallisuudesta yhteistyössä muiden hankkeiden, yhteistyökumppaneiden, järjestöjen ja kyläturvallisuusryhmien kanssa.

Tea Sissonen, hankekoordinaattori, Hollolan kunta