
Voit katsoa Hollolan tarkemmat luvut täältä.
Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöt laskivat noin 4 prosenttia vuonna 2024 edelliseen vuoteen verrattuna. Tieliikenteen päästöjen osuus kokonaispäästöistä kasvoi jo noin 30 prosenttiin.
Eniten pienentyivät lämmityssähkön (n. -23 %), kulutussähkön (n. -17 %) ja kaukolämmön (n. -17 %) päästöt. Tuulivoiman osuus sähkön tuotannossa kasvoi edelleen, mikä vaikutti sähkön päästöjen pienenemiseen. Fossiilisten polttoaineiden käyttö väheni myös kaukolämmön tuotannossa, mikä myös pienensi päästöjä.
Myös rakennusten erillislämmityksen ja öljylämmityksen päästöt jatkoivat vähenemistään.
Tieliikenteen päästöt kasvussa
Tieliikenteen päästöt kasvoivat noin 2 % verrattuna vuoteen 2023. Kasvu selittyy pääosin liikennepolttoaineiden bio-osuuden pienenemisellä.
Taustalla on hallituksen päätös alentaa jakeluvelvoitetta vuosina 2022–2024 energiakriisin ja korkeiden polttoainehintojen vuoksi. Jakeluvelvoite tarkoittaa sitä, kuinka suuri osuus liikennepolttoaineista polttoainejakelijoiden on korvattava uusiutuvilla biopolttoaineilla.
”Tieliikenteen päästöjen osuus kokonaispäästöistä vuonna 2024 oli jo noin 30 %, ja sen osuus tulee kasvamaan jatkossakin, mikäli energiantuotannon päästöt jatkavat pienentymistään. Tieliikenteen päästöihin tulisikin vaikuttaa valtakunnallisilla politiikkatoimilla entistäkin vahvemmin, jos Suomi haluaa saavuttaa päästötavoitteensa”, Suomen ympäristökeskuksen erikoissuunnittelija Jari Rantsi sanoo.

Suomen kuntien yhteenlaskettujen kasvihuonekaasupäästöjen jakauma vuonna 2023 ja 2024. Päästöt on laskettu Hinku‐laskentasääntöjen mukaisesti ilman päästöhyvityksiä. © Syke
Maakuntien päästöt jatkoivat laskua
Maakuntien kokonaispäästöt pienenivät maakunnasta riippuen noin 1-9 prosenttia verrattuna vuoteen 2023. Maakuntien kasvihuonekaasupäästöjen erot johtuvat muun muassa elinkeinorakenteesta, maataloudesta ja kaukolämmön polttoainekäytön eroista.
Päästöt on laskettu Hinku-laskentamenetelmällä, jota käytetään kaikkien Suomen kuntien päästöjen arviointiin yhtenäisillä perusteilla. Se ei sisällä päästökauppaan kuuluvien teollisuuslaitosten polttoaineiden käyttöä, teollisuuden sähkönkulutusta, teollisuuden jätteiden käsittelyn päästöjä eikä kuorma-, paketti- ja linja-autojen läpiajoliikennettä. Menetelmä mahdollistaa kuntien päästökehityksen ja hiilineutraaliustavoitteiden seurannan.

Maakuntien asukasta kohti lasketut kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2024. Päästöt on laskettu Hinku‐laskentasääntöjen mukaisesti ilman päästöhyvityksiä. © Syke