Kysely Vähä-Tiilijärven uimarannan kehittämiseksi polkaistaan käyntiin, kun kaavoittaja Sini Utriainen ja osallisuuskoordinaattori Hanna Ruokamo jalkautuvat Järvien Sävelet -tapahtumassa 7.6.2025 Vähä-Tiilijärven uimarannan ympäristöön. – Haluamme innostaa kuntalaisia vastaamaan kyselyyn mahdollisimman laajasti. Samalla tapahtuma tarjoaa hienon mahdollisuuden kohdata ihmisiä kasvokkain ja vaihtaa ajatuksia paikan päällä, Ruokamo sanoo.
Tarve kyselyn toteuttamiselle on noussut kaavahankkeen myötä. Yhtenä kaavamuutoksen tavoitteena on kehittää Salpakankaan keskeistä virkistysaluetta uimaranta- ja ulkoilualueena, ja kyselyllä halutaan kerätä kuntalaisten näkemyksiä tämän kehittämistyön tueksi.
Kaava-alueena on Vähä-Tiilijärven uimaranta ja sen ympäristö Salpakankaalla. Kaava-alue rajoittuu pohjoisessa Kullervontiehen, idässä Tiilijärventiehen, etelässä Tervatien asutukseen ja lännessä Vähä-Tiilijärveen. Kaava-alueen koko on noin 4,8 hehtaaria. Vireillä oleviin Hollolan kunnan kaavahankkeisiin voi tutustua verkossa: https://hollola.cloudnc.fi/fi-FI/Kaavat.
Kyselyn avulla kerätään arvokasta tietoa muun muassa alueelle saapumisesta, viihtyisyydestä ja kehittämistarpeista. On tärkeää, että kysely tavoittaa mahdollisimman laajasti eri-ikäisiä kuntalaisia – jokaisen näkökulma on arvokas alueen kehittämisessä.
Kiireellisissä asioissa palvelujen piiriin pääsee aina loma-aikanakin. Päijät-Sote-sovelluksella saa yhteyden digiklinikkaan myös lomamatkalta tai mökiltä.
Avosairaanhoito palvelee normaalisti Padasjoen sote-keskusta lukuun ottamatta
Padasjoen sote-keskuksen avosairaanhoito sekä laboratorio ovat suljettuina 2.–29.6. ja hammashoitola puolestaan 30.6.–27.7. Myös Padasjoen laboratorio on suljettu kesäkuussa. Kiirevastaanotto ja takaisinsoittojärjestelmän hallinnointi toteutetaan Asikkalassa.
Muut hyvinvointialueensote-keskukset palvelevat läpi kesän. Reseptien uusinta pyydetään keskittämään alkukesään.
Jokivarren ja Vesikansan hammashoitoloissa on juhannuksesta elokuulle kestävät sulut.
Äitiys- ja lastenneuvoloissa palvellaan ensisijaisesti raskaana olevia ja vauvoja
Äitiys- ja lastenneuvola palvelee supistetusti 16. kesäkuuta ja 15. elokuuta välisen ajan. Kesäaikana neuvolapalveluissa hoidetaan raskaana olevat ja alle 1-vuotiaat lapset sekä akuuttiasiat.
Neuvolan asiakasohjaus ja ajanvaraus palvelee arkisin klo 8–13 numerossa 044 416 3103. Lastenneuvolan sähköisiä aikoja avataan varattavaksi mahdollisuuksien mukaan 1–6-vuotiaiden terveystarkastuksiin samalle tai seuraavalle viikolle.
Lahden perhekeskuksessa avoneuvolat toimivat koko kesän normaalisti ma-to klo 8–10. Nastolassa, Orimattilassa ja Salpakankaalla avoneuvolat ovat suljettuna.
Padasjoen neuvola on suljettuna 2.–29.6. ja Vesikansan neuvola Kalliolassa on suljettuna 30.6.–3.8., jolloin neuvolapalvelut tarjotaan Asikkalan neuvolassa.
Opiskeluhuoltopalvelut ovat heinäkuussa suljettuina
Opiskeluhuoltopalveluissa on sulku 30.6.–27.7.Opiskelijoita on tiedotettu asiasta muun muassa Wilmassa. Kiireellisissä asioissa on otettava yhteys omaan sote-keskukseen.
Alaikäisten mielenterveys- ja perheneuvolapalveluissa supistettua toimintaa
Alaikäisten mielenterveys- ja perheneuvolapalvelut palvelevat supistetusti 23.6.–10.8. Pääpaino työskentelyssä on kriisiajoilla sekä perheneuvolapalveluiden ajanvaraus- ja konsultaatiopuhelimeen vastaamisessa. Puhelinpalvelu on avoinna arkisin klo 12–14 numerossa 03 818 3700.
Sosiaalipalvelut auttavat eri ikäisiä myös kesällä
Sosiaalihuollon ohjaus ja neuvonta lapsiperheille, työikäisille ja vammaisille henkilöille palvelee normaalisti koko kesän ajan maanantaista perjantaihin klo 9–11 puhelinnumerossa 03 819 4850.
Lahden sosiaalikeskus ja ympäristökuntien sosiaalitoimistot ottavat vastaan asiakkaita ajanvarauksella. Vammaispalvelujen Lahden Trion, Asikkalan, Hollolan, Nastolan ja Orimattilan toimipisteissä sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palveluja saa ajanvarauksella.
Perheoikeudelliset palvelut ovat suljettuina 14.–25.7. Sulkuajan ulkopuolella neuvonta, ohjaus ja ajanvaraus palvelevat kesällä maanantaista torstaihin klo 11–12 puhelinnumerosta 044 483 0341.
Lapsiperheiden kotipalvelun, perheohjauksen ja lähityön palvelupuhelin vastaa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 11–12 numerossa 044 780 1163.
Apua elämän kriisitilanteisiin
Sosiaalipäivystys palvelee kiireellisissä sosiaalihuollon asioissa ja toimii ympäri vuorokauden. Sosiaali-päivystyksen numero on 044 482 8201. Hätätilanteissa soitto hätänumeroon 112.
Kiireellisissä lastensuojeluasioissa palvelee päivystysnumero 044 482 8200 maanantaista perjantaihin klo 8–15. Virka-ajan ulkopuolella kiireellisissä lastensuojeluasioissa yhteys sosiaalipäivystykseen otetaan yleisen hätänumeron 112:n kautta.
Lahden ensi- ja turvakoti ry:n ylläpitämä turvakoti toimii kaikkina päivinä ympäri vuorokauden. Turvakodin puhelinnumero on 03 875 090, ja lisätietoa palveluista löytyy osoitteesta ensijaturvakotienliitto.fi/lahdenensijaturvakoti/Mieli ry:n Lahden Kriisikeskus on avoinna koko kesän ajan. Kriisikeskukseen varataan aika sähköisen ajanvarauksen kautta. Lisätietoja ja linkki ajanvaraukseen löytyy osoitteesta www.mielenterveysseurat.fi/lahti/mieli-kriisikeskus-lahti/
Yhteyshenkilöt: Mika Forsberg Perhe- ja sosiaalipalveluiden toimialajohtaja Puh: 044 719 5630 mika.forsberg@paijatha.fi
Tuomo Nieminen terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialajohtaja Puh: 050 910 5150
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille. Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.