Kunnanhallitus päätti esittää 19.5.25 kokoontuvalle kunnanvaltuustolle, että Paimelan yksikön korjaukseen ei osoiteta lisämäärärahaa ja Paimelan koulu- ja varhaiskasvatusyksikkö lopetetaan.
Esitys perustuu sivistys- ja hyvinvointivaliokunnan ja elinvoimavaliokunnan antamiin lausuntoihin, riskiarvioon sekä taloudelliseen tarkasteluun.
Valtuusto käsittelee asiaa 19.5.25 pidettävässä kokouksessaan, jota voi seurata suorana lähetyksenä maanantaina 10.5. kello 18 lähtien osoitteessa: http://www.mediaserver.fi/live/hollola
Seikkailu vie käyttäjän varmasti paikkoihin, joissa hän ei ole ennen käynyt. Cityspottingin tarkoituksena onkin vahvistaa käyttäjän suhdetta kotikuntaansa sekä liikuntaan positiivisesti pelillistetyn ja osittain draamallistetun sisällön avulla.
Cityspotting-seikkailun voi lunastaa 16.5. alkaen myös Hollolassa. Seikkailu sisältää 30 spottia, jotka avaavat kunnan piilotettuja helmiä Hollolan kunnan asukkaille sekä paikkakunnalla vieraileville. – Kuntastrategiassa on nostettu kuluvalla valtuustokaudella kaikenikäisten kuntalaisten harrastamisen ja liikunnan lisääminen yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi. Cityspotting tarjoaa tähän oivallisen, koko perhettä aktivoivan konkreettisen työkalun ja samalla palvelee ulkopaikkakuntalaisia, nostamalla esiin mielenkiintoisia makronähtävyyksiä kauniissa kunnassamme. Tässä lätkäistään monta tavoitekärpästä yhdellä palvelulla, kommentoi kunnan vapaa-aikapäällikkö Lassi Puodinketo.
Cityspotting-Hollola vie alueen vaiherikkaan historian, arkkitehtuurin sekä salaisten tarinoiden pariin. – Hollolan uskomattoman rikas historia- ja luontokohteiden aarrearkku ei takuulla jätä kylmäksi – nykyarkkitehtuuria unohtamatta. Hollolan seikkailussa kuulee mm. kirkon salakäytävistä, taikalähteistä, dramaattisista rotkoista ja kadonneista puistoista, kommentoi seikkailun sisällöntuottaja Mikko Rinnevuori.
Cityspottingia tuottaa jyväskyläläinen kasvuyritys Fennoscandic Simulation Systems Oy, jonka takana ovat helsinkiläinen Mikko Rinnevuori ja jyväskyläläinen Sami Toivanen. Ensimmäiset Cityspottingin seikkailut käynnistyivät Helsingissä ja Jyväskylässä keväällä 2020. Nyt kaupunkikohteita on ympäri Suomen ja spoteilla on käyty jo yli 150 000 kertaa. Suomen valloitus jatkuu edelleen; yrityksen tarkoituksena on uudistaa liikunta- ja matkailualaa hienolla ja mullistavalla tavalla.
Lisätietoa yrityksen toiminnasta sekä Hollolan seikkailusta antaa: Mikko Rinnevuori mikko@cityspotting.fi 041 433 7266.