Nuoret loivat kesätyönsä itse – Hollolan kesäyrittäjyysneuvonnan kokeilu 2025 onnistui yli odotusten!

Kesäyrittäjyysneuvonnassa oli tarjolla matalankynnyksen neuvontaa ja tukea toiminnan käynnistämiseen ja liiketoimintaidean kehittämiseen sekä toiminnan pyörittämiseen kesän aikana. Tehtävään oli palkattu kesäyrittäjyysneuvoja.  Lisäksi palveluun osallistuneilla oli mahdollisuus saada rahallista tukea yrittämisen alkukustannuksiin kuntaan kesäyrittäjille luodusta kesäyrittäjyyssetelistä.

Yrittämistä harjoiteltiin käytännössä

Palvelun tavoitteena oli vahvistaa nuorten työelämätaitoja, itseluottamusta ja oma-aloitteisuutta sekä avata uusia polkuja työllistymiseen ja osallisuuteen. Palvelu oli maksuton ja erityisesti tavoitteena oli rohkaista niitä nuoria, joilla ei ollut aiempaa kokemusta yrittäjyydestä. Työllisyys- ja kotopalveluissa yrittäjyys nähdään voimavarana, joka tuo yhteiskuntaan uusia ideoita ja tekijöitä – siksi mukaan haluttiin nuoret, jotka ovat juuri niitä tulevaisuuden potentiaalisia yrittäjiä.

Keväällä palvelua markkinoitiin ja mukaan etsittiin kiinnostuneita hyödyntäen alueen kunnan ja koulujen viestikanavia. Lopulta kesäyrittäjyysprojekti tarjosi 22 nuorelle mahdollisuuden kokeilla siipiään yrittäjinä. Jokainen kesäyrittäjä kävi kunnan oman kesäyrittäjäpajan, jonka tarkoitus oli opettaa nuorelle perusteita yrittämisestä ja tarjota valmiuksia lähteä toteuttamaan omaa kesäyrittäjyysideaansa käytännössä. Valmennuksessa opetettiin perusteita yrittäjälle tärkeistä taidoista kuten markkinoinnista, kirjanpidosta ja hinnoittelusta. 

Yrittäjiä toimi ympäri Hollolaa

Yrittäjiä toimi kahvilatoiminnassa mm. Herralassa sekä Tiilijärven uimarannan Konttikahvilassa, jossa yhteensä 8 nuorta vastasi kioskin toiminnasta kahden viikon sykleissä kesä-heinäkuussa. Lisäksi kesäyrityksiä perustettiin mm. kuntalaisille tarjottavien palveluiden pariin (lemmikkien ja lastenhoito, siivous, piha- ja puutarhatyöt, kuusenkerkän keräys, maalaus ja pienet rakennustyöt). Jotkut yrittäjät rakensivat tapahtumia (mm. pakopeli ja musiikkifestarit) ja osalla myynnissä oli käsitöitä tai leivonnaisia.

Kesäyrittäjäneuvonnan kokeilu onnistui yli odotusten

Mukana olleet kesäyrittäjä-nuoret tekivät kesäkaudella yli 12 000 € myynnin ja näkyvyyttä kesäyritykset saivat useammassa paikallisessa lehdessä. Useampi nuori on jatkanut liiketoimintaansa myös kesäkauden jälkeen ja kiinnostusta on myös jatkaa kesäyrittäjyyttä seuraavana kesänä.

Kaikkea saavutettua ei voi laskea rahassa, joten kaikilta kesäyrittäjiltä kysyttiin myös kokemuksia ja palautetta jaksosta. Jokainen osallistuja sai todistuksen kesäyrittäjyydestään, ja palautekyselyissä nuoret kertoivat kokeneensa henkilökohtaisia onnistumisia. Nuoret olivat kokeneet kesäyrittämisen mm. innostavaksi ja opettavaksi – huoltajat taas kiittivät nuorten vastuullisuutta ja palveluasennetta.

Tulevaisuus kesäyrittäjyysneuvonnassa

Ideoita kesäyrittämisen kehittämiseen on jo esitetty ja neuvotteluja kesäyrittäjyyspalvelun jatkosta ensi kesälle käydään parhaillaan – asiasta tiedotetaan vielä loppuvuoden aikana. Sen kuitenkin tiedämme, että Hollolasta löytyy nuoria, joilla on intoa ja kykyä toimia yrittäjinä.

Tästä on hyvä jatkaa!

Vähä-Tiilijärven uimarannan Konttikahvila.
Pikku-Tilkin uimarannan Konttikahvila oli yksi kesäyrittäjien toimipaikoista. Konttikahvilaa pyöritti kesän aikana yhteensä neljä eri kesäyrittäjätiimiä, kukin kahden viikon jaksoissa.

Lue kesäyrittäjyysneuvonnasta lisää täältä: https://hollola.fi/tyo-ja-yrittaminen/tyonhakijapalvelut/nuorten-tyot/kesayrittajyysneuvonta-ja-tuki/

Bio- ja sekajätteiden tyhjennysmaksut laskevat vuoden alussa – jätehuollon perusmaksuun 2,5 prosentin korotus


Bio- ja sekajätteen tyhjennysmaksut laskevat nykyisestä. Pakkausjätteiden tyhjennyshinnat pysyvät ennallaan. Jätehuollon perusmaksu nousee 2,5 % ja sen maksuperusteet muuttuvat. Jätehuolto rahoitetaan jätetaksan maksuilla eikä sitä kustanneta verovaroin tai muilla maksuilla.

Muutokset jäteastian tyhjennyshinnoissa

Toimialueella on Salpakierron järjestämissä jätekuljetuksissa käytössä kaikille kiinteistöille sama jäteastian tyhjennyshinta riippumatta asuinpaikkakunnasta ja siitä, kuuluuko kiinteistö pakollisen erilliskeräyksen piiriin vai tilaako se palvelun vapaaehtoisesti. Hinta vaihtelee jätelajista ja astian koosta riippuen.

Sama tyhjennyshinta on jo käytössä bio- ja pakkausjätteiden tyhjennyksissä ja jatkossa myös sekajätetyhjennyksissä. Koko toimialueella siirrytään Salpakierron kilpailuttamiin ja järjestämiin sekajätteiden kuljetuksiin alueellisesti vaiheittain huhtikuusta 2026 alkaen. Salpakierto järjestää sekajätteen kuljetukset tällä hetkellä Kärkölässä, Orimattilan Artjärvellä ja Heinolan haja-asutusalueella.

Jätetaksalla ohjataan asukkaita jätteiden erilliskeräykseen ja -lajitteluun ja biojätteen ja pakkausjätteiden tyhjennys on edullisempaa kuin sekajätteen.

– Vuoden 2026 alusta bio- ja sekajäteastioiden tyhjennysmaksut laskevat nykyisestä keskimäärin n. 4 %, kertoo Salpakierto Oy:n kiinteistöjen jätekuljetuksista vastaava palvelupäällikkö Toni Kranttila.

Biojätteen käsittelyn hinta on laskenut ja kustannusten lasku tuodaan nyt asiakashintoihin. Koko toimialueella ensi vuonna alkavat sekajätteen kuljetukset kilpailutettiin yhteisesti ja tuloksena saatiin nykyistä sekajätteen tyhjennyshintaa edullisemmat hinnat ja niin sanottu tasataksa koko toimialueelle.
140 litraisen biojäteastian tyhjennyshinta on ensi vuonna 8,70 euroa ja 240 litraisen sekajäteastian 11,61 euroa sisältäen arvonlisäveron.

Ne alueen kiinteistöt, joihin ei pääse jäteautolla, käyttävät sekajätteen aluekeräyspisteitä. Aluekeräyspisteiden maksut muuttuvat uudessa jätetaksassa niin, että ne ovat yhtenäiset koko toimialueella. Käytössä on kaksi maksuluokkaa, vakituisen asunnon ja vapaa-ajan asunnon maksuluokka.

– Yhteisesti kilpailutettu jätteenkuljetus tuo koko toimialueelle selkeyttä ja tasapuolisuutta. Yhtenäiset tyhjennyshinnat varmistavat asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun ja helpottavat kustannusten ennakoimista, Kun kuljetusurakat kilpailutetaan ja reitit suunnitellaan kokonaisuutena, logistiikka tehostuu ja liikenne alueella vähenee. Tämä parantaa palvelun varmuutta ja laatua, vähentää päästöjä ja mahdollistaa myös toimialueen kokonaisedun huomioimisen. Lisäksi keskitetty malli helpottaa viranomaisvalvontaa ja tukee jätehuollon ympäristötavoitteiden saavuttamista, sanoo Salpakierto Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Rinne..

Muutokset jätehuollon perusmaksussa

Jätehuollon perusmaksu nousee vuoden alussa 2,5 % yleisen kustannustason nousun, muun muassa yleisten palkankorotusten, johdosta. Myös perusmaksun maksuperusteet muuttuvat.

Jätehuollon perusmaksu on vuoden alusta lukien talouskohtainen, ei enää asuntokohtainen. Muutos tarkoittaa, että maksu koskee vain yhtä asuinhuoneistoa, jos samalla käyttäjällä on käytössä useampi asuinhuoneisto samassa rakennuksessa. Maksu koskee vain yhtä asuinrakennusta, jos samalla käyttäjällä on useampi asuinrakennus, jotka muodostavat pihapiirin.

Jätehuollon perusmaksun on jatkossa velvollinen maksamaan ensisijaisesti jätteen haltija, joka on tilannut kiinteistölle jätehuoltopalvelut ja vasta toissijaisesti omistaja.

Jätehuollon perusmaksu on vuoden alusta maksuluokan 1 osalta 37,85 euroa sisältäen arvonlisäveron ja maksuluokan 2 osalta 24,35 euroa sisältäen arvonlisäveron. Maksuluokalla 1 tarkoitetaan asuinrakennuksissa ja muissa rakennuksissa olevia asuinhuoneistoja ja maksuluokalla 2 vapaa-ajan asuinrakennuksia.

Jätehuollon perusmaksulla mahdollistetaan kotitalouksilta veloituksetta vastaanotettavien jätteiden vastaanotto ja käsittely. Lisäksi maksulla katetaan lajitteluasemien, Roinarallin, kierrätysvalmennuksen, jätehuoltoviranomaisen sekä suljettujen kaatopaikkojen jälkihoidon kustannuksia.

Muutokset lajitteluasemien vastaanottohinnoissa

Lajitteluasemien vastaanottomaksuja on pyöristetty tasalukuun asiakasystävällisemmiksi. Sekajätekuution arvonlisäverollinen vastaanottohinta kotitalouksille on vuoden alusta lukien 30 euroa (nyt 30,36 euroa) ja energiajätteen sekä hyötyjätelajien hinta 8,50 euroa (nyt 8,09 euroa).

Lajitteluasemilla otetaan monet jätelajit kotitalouksilta vastaan maksutta: muun muassa puutarhajätteet, sähkölaitteet, vaaralliset jätteet (määrärajoitus), puujätteet, kestopuujätteet, pahvit, poistotekstiilit, metalliromut ja renkaat.

Hinnat 1.1.2026 alkaen ovat nähtävillä Lahden seudun jätehuoltoviranomaisen verkkosivuilla lahti.fi/jatehuoltoviranomainen sekä osoitteessa salpakierto.fi/hinnat

Lisätietoja:
tyhjennyshinnat: palvelupäällikkö Toni Kranttila, puh. 041 731 7433
muut asiat: toimitusjohtaja Kimmo Rinne, puh. 040 195 9971

Salpakierto Oy on 9 kunnan omistama osakeyhtiö, joka huolehtii jätelain mukaisista yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä omistajakuntiensa alueella. Tehtäviin kuuluvat kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden vastaanotto, käsittely, jäteneuvonta, jätehuollon suunnittelu ja kehittäminen sekä jätteenkuljetus kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta. Yhtiö on osa Lahden kaupunkikonsernia.