Salpakierto: Jätehuollon seinäkalenteri vuodelle 2026 jaetaan toimialueen koteihin – kalenteria ei tuoteta enää vuodelle 2027


Joka kodin jätehuollon tietopakettia, Lokki-seinäkalenteria, on tuotettu vuodesta 2005 lähtien. Kalenteri on ollut osa jätelaissa kunnille tehtäväksi osoitettua jäteneuvontaa, jota Salpakierto hoitaa omistajakuntiensa puolesta. Jäteneuvonta kustannetaan jätehuollon perusmaksulla. Kalenteri lanseerattiin aikanaan kotitalouksien arjessa tekemän lajittelutyön tueksi ja siihen kannustamiseksi sekä jätehuoltopalvelujen tunnetuksi tekemiseksi.

– Vuoden 2026 kalenteri on ainakin toistaiseksi viimeinen kotitalouksille tuottamamme seinäkalenteri. Kalenterin päättymisen myötä päättyy myös järjestämämme vuosittainen Kaunis Päijät-Häme -kalenterikuvakisa, kertoo Salpakierto Oy:n viestintäpäällikkö Hanna Bergman.

Syynä kalenterin tuotannon lopettamiselle ovat vuosi vuodelta nousseet paino- ja jakelukustannukset ja vuoden 2025 alusta tulleet muutokset julkisen tiedotteen jakelussa.

– Käytössämme olevien viestintäkanavien valikoima on vuosien varrella muuttunut ja monipuolistunut ja suuri osa toimialueen asukkaista tavoitetaankin nykyisin digitaalisten kanavien parista. Julkaisemme jatkossa edelleen vuosittain jokaiseen toimialueen kotitalouteen jaettavan tiedotuslehden.

Yhtiön tuoreeseen asiakastutkimukseen vastanneista valtaosa (69 %) oli sitä mieltä, että kodin jätteiden lajitteluohjeet ja muuta ajankohtaista tietoa jätehuollon palveluista tulee lähettää kotiin kerran vuodessa. Vain 16 % vastaajista oli kahden vuosittaisen julkaisun kannalla. 15 % oli sitä mieltä, että riittää, jos kaikki tieto on saatavilla ainoastaan sähköisesti verkosta. Tutkimukseen vastasi noin 3500 toimialueen asukasta.

Viestintää ja tiedotusta jätehuollon ajankohtaisista asioista jatketaan edelleen monikanavaisesti asukkaiden tavoittamiseksi. Jätehuollon ajankohtaistietoa on lehden lisäksi asukkaille tarjolla yhtiön verkkosivuilla, sosiaalisen median kanavissa ja moninaisissa neuvontatilaisuuksissa. Asukkaat voivat lisäksi halutessaan tilata sähköpostiinsa vuoden 2026 alusta ilmestyvän uutiskirjeen osoitteesta salpakierto.fi/uutiskirje.

  • Ensi vuoden kalenteri kannattaa ottaa talteen ja hyötykäyttöön. Siinä kerrotaan muun muassa ensi vuonna toimialueella alkavasta sekajätekuljetusten siirtymästä yhteisesti kilpailutettuihin kuljetuksiin.
  • Kalenteri sisältää myös päivitetyt kodin jätteiden lajitteluohjeet ja paljon muuta hyödyllistä tietoa kodin jätehuollon järjestämisestä.

Jos kalenteri jostain syystä jää kotiin tulematta, sen voi noutaa itselleen vuoden vaihteen jälkeen esimerkiksi omasta lähikirjastosta tai kunnan palvelupisteestä.

Kalenterin kuvitus on Kaunis Päijät-Häme -kalenterikuvakisan satoa ja koostuu toimialueen asukkaiden ottamista valokuvista, joissa inspiraation lähteenä on ollut ”Lähiluonto ja sen merkitys”. Kalenterikuvakisan kuvia voi ihailla vuoden loppuun saakka osoitteessa kaunispaijathame.fi

Viimeisen jaettavan Lokki-kalenterin kunniaksi järjestetään äänestys parhaasta julkaistujen kalenterien kansikuvasta

Kaikkien aikojen parasta kalenterin kansikuvaa voi äänestää osoitteessa salpakierto.fi/paraskansikuva viimeistään 28.2.2026. Kaikkien äänestäneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan Finnkinon leffalippuja.

Salpakierto Oy on 9 kunnan omistama osakeyhtiö, joka huolehtii jätelain mukaisista yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä omistajakuntiensa alueella. Tehtäviin kuuluvat kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden vastaanotto, käsittely, jäteneuvonta, jätehuollon suunnittelu ja kehittäminen sekä jätteenkuljetus kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta. Yhtiö on osa Lahden kaupunkikonsernia.

Rakentaminen vilkastuu Hollolassa – tonttikauppa kasvussa

Hollolan rakentamistilanne osoittaa elpymisen merkkejä, vaikka rakennuslupien määrä onkin laskenut. Vuonna 2025 lupahakemusten lukumäärä putoaa lähes 40 prosenttia, mutta tämä selittyy uuden rakentamislain vaikutuksilla.
– Lain myötä pienet talousrakennukset, monet toimenpideluvat ja -ilmoitukset eivät enää vaadi lupakäsittelyä, kertoo kehityspäällikkö Pekka Laitinen Hollolan rakennusvalvonnasta.

Rakentamisen kokonaismäärä on kuitenkin selvässä kasvussa. Pinta-alalla tai tilavuudella mitattuna rakentaminen on lisääntynyt noin 25 prosenttia viime vuodesta.
– Erityisesti pientalorakentaminen on piristynyt: omakoti- ja paritalojen rakentaminen on kasvanut noin 20 prosenttia. Vaikka määrät ovat edelleen maltillisia verrattuna aiempien vuosien huippuihin, suunta on selvästi nousujohteinen, Laitinen toteaa.

Yritystonttien kysyntä vilkastuttaa rakentamista

Yritystonttien hyvä kysyntä näkyy tuotanto-, varasto- ja liikerakennusten rakentamisen vilkastumisena. Yritystonteille rakennettavat suuremmat rakennukset selittävät osaltaan kokonaisrakentamisen määrän kasvua.

Tilastoissa näkyy muun muassa yksi merkittävä asuntokohde, Tiilikankaalle purettujen rivitalojen tilalle on haettu lupa neljälle rivitalolle ja kahdelle luhtitalolle, yhteensä 50 asunnolle. Rakennuslupa on myönnetty alkuvuodesta, mutta rakentamisen aloituksesta ei ole vielä tietoa.

Tonttikaupoissa vilkastumista

Tonttikaupassa on ollut havaittavissa selkeää vilkastumista. Vuoden 2025 aikana on myyty tai myydään 3 ja on vuokrattu 18 omakotitonttia. Vuokratontin lunastuskauppoja on tehty neljä. Loppuvuodelle on odotettavissa ainakin vielä yksi vuokratontin lunastuskauppa.
Vuonna 2024 myytiin 4 ja vuokrattiin 8 omakotitonttia. Vuokratontin lunastuksia tehtiin kaksi.

– Tonttivarauksia on tällä hetkellä 16, ja tonttihakemuksia on saatu lähes joka kuukausi. Yhä useampi hakemus on johtanut varaukseen. Varauksista on aiempaa useammin edetty vuokraukseen tai kauppoihin.

Erityisen selvästi tonttitilanteen vilkastuminen näkyy vuokratonttien lunastuksissa, joiden määrää on kasvattanut tonttivuokrien voimakas nousu.