Lasillinen vettä maksaa noin 0,0008 euroa

Vesihuoltolaitos toimittaa hyvälaatuista talousvettä koteihin 24/7/365 eli jatkuvana palveluna. Lisäksi jätevedet puhdistetaan tehokkaasti ja näin suojellaan niin vesistöjä, ympäristöä kuin ihmisten terveyttä. 

Vesihuoltopalveluiden tuottaminen edellyttää monipuolista osaamista, mittavaa infrastruktuuria ja varautumista erilaisiin tilanteisiin. Vesihuoltopalvelujen toimivuus ei ole itsestäänselvyys, vaan siitä pidetään huolta esimerkiksi pitämällä vesihuoltoverkostot toimintakuntoisina niitä saneeraamalla.

Vesihuollon kustannukset katetaan asiakkailta perittävillä maksuilla. Lasillinen vettä omasta hanasta maksaa Hollolassa keskimäärin 0,0008 €*. Talousveden ja jäteveden maksuihin kuluu päivässä yhdeltä henkilöltä keskimäärin noin 0,95 euroa*.
(*Huomioitu vesi- ja jätevesimaksut sekä perusmaksu 1.6.2024 alkaen).
Korkealaatuisen vesihuoltopalvelun hinta on siis hyvin kohtuullinen. Vesimaksuilla varmistetaan, että vesihuollon palvelut toimivat jatkossakin sujuvasti ja hyvälaatuista vettä on saatavilla niin aamukahvin keittämiseen kuin kuratassujen pesuun.

Lisätietoja: vesihuolto-verkkosivut

Messiläntien kevyenliikenteen sillan rakentaminen alkaa

Messiläntien väliaikaisen ylikulun tilalle rakennetaan uusi silta. Hollolassa, lähellä Messilän hiihtokeskusta ja leirintäaluetta sijaitseva silta on osa ulkoilu- ja virkistysreittiä. Työ alkaa huhtikuun puolivälin jälkeen väliaikaisen sillan sulkemisella. Kevyenliikenteen ylikulku on pois käytöstä, kunnes korvaava väliaikainen reitti pyöräilijöille ja jalankulkijoille valmistuu työmaan eteläpuolelle.

Uuden sillan rakentaminen ajoittuu huhti-lokakuulle. Messiläntie on auki koko työmaan ajan, mutta työmaasta on haittaa liikenteelle. Aluksi vain toinen kaista on käytettävissä ja liikenteen ohjaus tapahtuu liikennevaloilla. Rakentamisen ajan liikenne ohjataan sillan itäpuolelle rakennettavalle kiertotielle.

Messiläntien ylittänyt kevyenliikenteen silta vaurioitui marraskuun alussa, kun raskas ajoneuvo törmäsi siihen. Paikalle rakennettiin väliaikainen silta palvelemaan ulkoilijoita talven ajan.

Pahoittelut rakentamisen aiheuttamasta häiriöstä. Rakentamistyössä pyritään minimoimaan häiriötä aiheuttavat tekijät.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Ulla Jousmäki, Lahden kaupunki
p. 044 416 3888
ulla.jousmaki@lahti.fi  

Työmaan vastaava työnjohtaja Mikko Jaakkola
p. 050 351 4035
mikko.jaakkola@skanska.fi

Valvoja Hannariikka Lehtinen
p. 040 556 8645
hannariikka.lehtinen@ramboll.fi