Hollolan kunta jakaa liukuesteitä

Hollolan kunta jakaa liukuesteitä 65-vuotta täyttäneille ja sairauden tai vamman takia niitä tarvitseville.

Liukuesteiden jakotilaisuus pidettiin Hollolan pääkirjaston tapahtumatorilla torstaina 7.11.2024 klo 12.30–14.30 osana senioreiden hyvinvointitapahtumaa. Liukuesteitä jäi tapahtumasta jäljelle vielä reilusti jokaista kokoa M=38-41, L=41-44 ja XL=44–47.

Liukuesteitä voi kysellä Hollolan pääkirjaston Asiointipiste Piipahluksesta sen aukioloaikoina ja niitä jaetaan niin kauan kuin tavaraa riittää. Kunta on hankkinut liukuesteitä yhteensä 2000 eurolla.

Yhteystiedot ja aukioloajat:

Asiointipiste Piipahlus

Käyntiosoite: Nuottikuja 2 15870 HOLLOLA

Palveluajat: maanantai-torstai klo 9.00–16.00 ja perjantai 9.00–15.00. Juhlapyhien aattona ja aatonaattona perjantain aukioloajan mukaan. Piipahlus ja pääkirjasto on suljettuna 23.12.2024 – 1.1.2025.

Salpakierto muistuttaa 1200 biojätteen keräysvelvoitteen piiriin kuuluvaa kotitaloutta kompostointi-ilmoituksen tekemisestä viipymättä

– Kyseiset kotitaloudet ovat meille aiemmin ilmoittaneet alustavasti, että aikovat hoitaa biojätteen keräysvelvoitteensa kuntoon kompostoimalla ruokajätteet, kertoo Salpakierto Oy:n palvelupäällikkö Toni Kranttila.
Virallinen viranomaiselle tehtävä kompostointi-ilmoitus on kuitenkin heiltä jäänyt tekemättä kompostoinnin aloituksen yhteydessä.
– Ilmoitus tulisi nyt tehdä välittömästi kuntoon. Muutoin tulkitsemme, että biojätteen keräysvelvoitetta ei ole kiinteistöllä vielä täytetty.
– Jos ilmoitusta ei tehdä, toimitamme kiinteistölle tuulettuvan biojäteastian keräystä varten, jotta biojätteen keräysvelvoite täyttyy.
140 litran biojäteastian tyhjennyshinta on 9,06 euroa. Astian tyhjennysväli on 4 viikkoa.
– Olemme jo lähestyneet tai tulemme lähipäivinä lähestymään asianomaisia kotitalouksia asian tiimoilta joko kirjeellä, sähköpostilla tai tekstiviestillä, päättää Kranttila.

Kompostoinnin aloituksesta sekä kompostorin tiedot (malli, tilavuus, haittaeläinsuojaus, ilmastointi, lämmöneristys) ilmoitetaan Lahden seudun jätehuoltoviranomaiselle nettilomakkeella osoitteessa lahti.fi/jatehuoltoviranomainen –> Jätehuollon asiointi ja lomakkeet.

Lisätietoja antaa:
palvelupäällikkö Toni Kranttila, puh. 041 731 7433

Salpakierto Oy on 9 kunnan omistama osakeyhtiö, joka huolehtii jätelain mukaisista yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä omistajakuntiensa alueella. Tehtäviin kuuluvat kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden vastaanotto, käsittely, jäteneuvonta, jätehuollon suunnittelu ja kehittäminen sekä jätteenkuljetus kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta. Yhtiö on osa Lahden kaupunkikonsernia.