Kyläturvallisuusselvitys selvittää ajatuksia arjen turvasta paikallisesti

Hanke on osoittanut kiinnostusta kylissä, ja mukaan on saatu Hollolan kunnan alueelta kolme eri kyläyhdistystä:
– Koski-seura ry (Hämeenkoski)
– Paimelan kyläyhdistys ry
– Hollolan kirkonseudun kylät ry.

Yhteistyössä yhdistysten kanssa kylille teetetään kyläturvallisuusselvitys, jonka avulla jokainen vakituinen tai kausiasukas voi vaikuttaa kylänsä turvallisuuteen.

– Toivomme kyselyyn vastauksia runsaasti kaikilta kuntalaisilta asuinpaikasta riippumatta, jotta saamme tilannekuvan asukkaiden turvallisuuden ja yhteisöllisyyden tunteesta kylillään. Kyselyyn voivat siis vastata kaikki vakituiset, kausi- tai osa-aikaiset hollolalaiset asukkaat vauvasta vaariin. Kysely toteutetaan sähköisenä ja se on avoinna 14. lokakuuta asti, kertoo hankekoordinaattori Tea Sissonen.

Kysely antaa tietoa myös viranomaisille

Kyselyn tulokset jaetaan paikallisesti hankkeeseen osallistuville kylille ja niihin perustettaville kyläturvallisuusryhmille, jotka hyödyntävät tietoa esimerkiksi kylälle tuotettavaan kyläturvallisuussuunnitelmaan ja kylätapahtuman pelastussuunnitelmaan.
Hankkeen projektiryhmään kuuluva viranomaisedustus saa käyttöönsä kyselyn tulokset myös muilta kunnan alueilta. Tämä tukee viranomaisten ja kunnan omaa varautumistyötä.

– Pystymme linkittämään uudella tavalla kyselyn tuloksia kunnan ja viranomaisten väliseen yhteistyöhön. Samalla kylien, kunnan ja viranomaisten välinen vuoropuhelu arjen turvallisuudesta vahvistuu. Nyt onkin erinomainen tilaisuus kertoa ajatukset omasta elinympäristöstään, lisää Sissonen.

Selvitykseen voi vastata tiistaina 23.9. alkaen osoitteessa: https://bit.ly/hollolankylaturvallisuus.

Lisätietoja:

Tea Sissonen, hankekoordinaattori, Hollolan kunta
tea.sissonen@hollola.fi tai 044 780 1557.

Katso lisää: Kyläturvallisuushanke – Hollola

Turvallisen arjen kylät Hollolassa -hanke etenee – kyläyhdistyksiä kutsutaan mukaan

Turvallisen arjen kylät -kyläturvallisuushankkeen tueksi on muodostettu projektiryhmä, joka vastaa hankkeen ohjaamisesta ja valvonnasta. Ryhmään kuuluu viranomaisia, kunnan edustajia sekä Päijät-Hämeen kylien edustaja.

Syyskuun aikana hanke kutsuu kyläyhdistyksiä mukaan kehittämään turvallisempaa arkea. Ilmoittautuminen on avoinna 17.9. asti hankkeen verkkosivuilla osoitteessa https://hollola.fi/kunta-ja-hallinto/hankkeet-kylaturvallisuushanke/.
Hankekoordinaattori on lähestynyt yhdistyksiä, joiden yhteystiedot ovat julkisesti saatavilla.

– Kannustan kyliä lähtemään mukaan ja antamaan äänensä oman kylän turvallisuuden puolesta. Kyläyhdistykset toimivat aluksi tärkeänä linkkinä kylän ja hankkeen välillä. Kun mukana olevat kylät ovat selvillä, toteutamme kyläturvallisuusselvityksen, johon toivomme runsaasti vastauksia kaikilta asukkailta, kertoo hankekoordinaattori Tea Sissonen.

Kyläturvallisuusryhmät vahvistavat arjen turvaa kylissä

Kyläturvallisuusselvityksen yhteydessä hankekoordinaattori rekrytoi edustajia kyliin perustettaviin kyläturvallisuusryhmiin. Ryhmät koostuvat puheenjohtajasta, 2–4 asukasedustajasta sekä kylillä toimivista järjestöjen edustajista. Kyläturvallisuusryhmät toimivat itsenäisesti hankekoordinaattorin tuella ja laativat kylälle muun muassa kyläturvallisuussuunnitelman, varautumiskortteja sekä pelastussuunnitelman kylätapahtumia varten.

– Kyläturvallisuusselvityksen tulokset annetaan kylän sekä kyläturvallisuusryhmän käyttöön varautumisen kehittämiseksi. Projektiryhmän kautta myös viranomaiset saavat arvokasta tietoa kylien tilanteesta ja turvallisuuden kehittämisestä moniulotteisesti. Kyläturvallisuusryhmän kanssa voidaan järjestää kyläläisille esimerkiksi erilaisia turvallisuusiltoja. Hanke tarjoaa jokaiselle mukaan lähtevälle kylälle koulutuksen 72 tuntia -kotivarakonseptista, Sissonen lisää.

Hankkeen etenemisestä tiedotetaan kunnan viestintäkanavilla. Ajankohtaisia uutisia ja lisätietoja löytyy hankkeen verkkosivuilta osoitteesta https://hollola.fi/kunta-ja-hallinto/hankkeet-kylaturvallisuushanke/.