Kyläturvallisuusryhmät ovat tarttuneet toimeen marraskuusta alkaen

Kyläturvallisuusryhmiin rekrytoitiin Hollolan kylien asukkaita ja järjestöjen edustajia avoimella haulla lokakuussa. Hankkeeseen lähti mukaan neljä kylää: Hämeenkoski, Miekkiö, kirkonseutu ja Vesikansa. Ryhmissä edustaa yhteensä 25 kylänsä turvallisuuden kehittämisestä kiinnostunutta vapaaehtoista.

– Turvallisuus on pyörinyt paljon mielessä, kun asutaan kylällä. Asioihin on alkanut kiinnittämään konkreettisesti huomiota tämän hankkeen myötä. Meidän kylällämme moni asia on hyvin, mutta kehitettävääkin löytyy. Mielenkiintoisinta on ollut koota yhteen kylässä vaikuttavat yhdistykset, yritykset, harrastajat ja yksittäisten osaajien valtava potentiaali. Kylässämme on paljon piilossa olevaa voimaa, toteaa Hämeenkosken kyläturvallisuusryhmän puheenjohtajana toimiva Riina Lagerbom.

Kyläturvallisuusryhmät ovat saaneet perehdytyksen tehtäviinsä marraskuun aikana kyläkohtaisesti. Perehdytysiltojen aikana on käyty läpi esimerkiksi hankkeen tavoitteita, ryhmän tehtäviä sekä syksyn aikana toteutettua laajaa kyläturvallisuusselvitystä. Selvityksen mukaan asukkaat varautuvat Hollolassa keskimääräistä paremmin arjen häiriötilanteisiin, mutta vastauksissa oli nähtävissä myös kylien omia erityispiirteitä ja ajankohtaisia aiheita.

– Esimerkiksi kirkonseudun vastaajilla korostui keskimääräistä korkeampi ikä muihin kyliin suhteutettuna. Siellä arjen turvallisuuden tunteeseen vaikuttivat digiturvallisuuteen liittyvät asiat vahvasti, mikä taas ei välttämättä huolestuttanut niinkään muilla kylillä. Jokaisella kylällä jaettiin vahva huoli nuorista ja kohtaamispaikkojen puutteesta heille, kertoo hankekoordinaattori Tea Sissonen.

Ryhmät toimivat itsenäisesti hankkeen tuella ja järjestävät jatkossa koulutuksia, avoimia yleisöiltoja. Lisäksi ne laativat kyläkohtaisia turvallisuussuunnitelmia, joissa on tarkoitus saada selkeytettyä kuvaa siitä, miten kylä voisi yhteisönä varautua arjen häiriötilanteisiin. Keskustelu ja toiminnansuunnittelu ryhmien perehdytysilloissa on ollut vilkasta ja selkeästi tulevaisuuteen tähtäävää. Ryhmät eivät ole virallisia yhdistyksiä, vaan toimivat vapaaehtoisvoimin myös hankkeen jälkeenkin.

– Kaikki ryhmät ovat jakaneet näkemyksen siitä, että kylä halutaan pitää turvallisena paikkana jokaiselle asukkaalle ja vierailijalle. Ryhmissä on äärimmäisen paljon turvallisuuden ja varautumisen osaamista monipuolisella taustalla sekä aitoa kiinnostusta vaikuttaa oman kylänsä turvallisuuden kehittämiseen. Kiitän jokaista, joka osallistuu hankkeen toteuttamiseen ja antaa aikaansa kylän asioiden kehittämiselle, sanoo Sissonen.

Ryhmät voivat toteuttaa esimerkiksi erilaisia varautumisen koulutuksia, jolla saadaan lisättyä tietoisuutta kotitalouksille varautumiseen liittyen. Ryhmäläiset ovat vierailleet jo esimerkiksi Päivä paloasemalla-tapahtumissa sekä kylillä järjestettävissä joulutapahtumissa kertomassa hankkeesta.

– Alkuvuodesta 2026 hanke järjestää mukana oleville kylille 72 tuntia-kotivarakoulutukset, joilla lisätään kotitalouksien tietoisuutta varautumisesta arjen häiriötilanteiden varalle. Koulutukset ovat avoimia kaikille kyläläisille. Kyläturvallisuusryhmien ja hankkeen toimintaa voi seurata mukana olevien kyläyhdistyksien sosiaalisen median kautta sekä kunnan verkkosivuilta.

Tea Sissonen, hankekoordinaattori, Hollolan kunta

Hollolassa asukkaat varautuvat keskimääräistä paremmin arjen häiriötilanteisiin

Kunta toteutti syksyllä 2025 laajan kyläturvallisuusselvityksen osana ”Turvallisen arjen kylät Hollolassa” -hanketta. Selvityksen tarkoituksena oli kartoittaa kyläläisten kokemuksia turvallisuudesta, yhteisöllisyydestä ja omasta varautumisestaan arjen häiriötilanteisiin. Kyselyyn vastasi 199 henkilöä eri puolilta Hollolaa.

Tulosten perusteella kylät koetaan pääosin turvallisiksi ja yhteisöllisiksi. Vastaajat luottavat naapuriapuun ja viranomaisten tukeen häiriötilanteissa. Erityisesti korostui halu auttaa toisia ja toimia yhdessä häiriötilanteissa. Merkittävä osa vastaajista nosti esiin liikenneturvallisuuden puutteet, kuten
kevyen liikenteen väylien ja katuvalaistuksen puutteen sekä teiden huonon kunnon. Useat tieosuudet nimettiin toistuvasti vaarallisiksi, ja ne vaikuttavat suoraan asukkaiden turvallisuuden tunteeseen.

Yhteisöllisyyden osalta vastaajat kokivat kylänsä ilmapiirin pääosin myönteiseksi, mutta kohtaamispaikkojen puute – erityisesti nuorille – heikentää yhteisöllisyyttä. Osa vastaajista arvioi, että häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt yhteisöllisten paikkojen puuttuessa. Monilla kylillä yhdistysten toiminta on aktiivista, mutta osassa toiminta on hiipumassa.

Kotitalouksien varautumisen taso Hollolassa on keskimääräistä parempi, jos sitä vertaa valtakunnallisiin tutkimuksiin. Vastaajat omistavat perustarvikkeita kuten sammutuspeitteitä, välttämättömiä lääkkeitä, varavirtalähteitä ja ensiapuvälineitä, mutta esimerkiksi kotivaran riittävyydessä havaittiin puutteita erityisesti veden osalta. Lisäksi lähes kolmannes vastaajista koki epävarmuutta siitä, miten toimia häiriötilanteessa kylällään.

– Oli ilahduttavaa huomata, kuinka hyvin Hollolan asukkaat ovat varautuneet arjen häiriötilanteiden varalle. Saimme äärimmäisen arvokasta tietoa mitä kyläläiset ajattelevat arjen turvallisuudesta ja sen kehittämisestä, kertoo hankekoordinaattori Tea Sissonen.

Moni vastaaja toivoi kylälle 72 tuntia-kotivarakoulutusta.

– Hanke järjestääkin ensi vuonna koulutukset hankkeessa mukana oleville kylille. Kiitämme kaikkia selvitykseen vastanneita asukkaita, kiittelee Sissonen.

Kyläturvallisuusselvityksen tulokset tarjoavat arvokasta tietoa kunnalle, viranomaisille ja kyläyhdistyksille paikallisen turvallisuuden ja varautumisen kehittämiseksi. Raportti jaetaan myös hankkeeseen osallistuville kylille ja niihin perustettaville kyläturvallisuusryhmille.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Tea Sissonen, hankekoordinaattori, Hollolan kunta
tea.sissonen@hollola.fi tai 044 780 1557.