Vuosittaista seurantaa tehtiin Arkiomaanjärvellä, Valkjärvellä, Työtjärvellä, Vähä-Tiilijärvellä ja Hahmajärvellä. Kahden vuoden välein seurannassa olevista järvistä olivat mukana Keski-Tiilijärvi, Iso Tiilijärvi ja Hedelmätarhanlampi.
Joka neljäs vuosi seurattavista järvistä olivat mukana Kastarlammi ja Mustajärvi. Lisäksi seurannassa oli mukana Hahmajärveen laskevan Varsaojan suun näytepiste. Pienjärviseurannan yhteydessä tutkittiin myös lisätyönä Palomaanjärven vedenlaatu, vaikka se ei kuulu virallisesti seurantaohjelmaan.
Hollolan pienjärviseurannan järvet vuonna 2025. (Kuva: KVVY Tutkimus Oy. Hollolan pienjärvien vedenlaatuseuranta vuonna 2025).
Seurannan toteutti KVVY tutkimus Oy, jonka laatimassa raportissa käsitellään vuoden 2025 vedenlaatutulokset järvikohtaisesti. Tuloksia verrataan aiempaan vedenlaatuaineistoon. Taustatietoina raportissa on käytetty aiempia vuosilta 2020–2024 laadittuja raportteja sekä Hollolan pienjärvien seurantaohjelmassa 2022–2027 olevia tietoja.
Raportti Hollolan pienjärvien vedenlaadun seurannasta vuonna 2025 on ladattavissa Hollolan kunnan verkkosivuilla: Vesiensuojelu – Hollola
Paassillan yritysalueen laajennusta koskeva asemakaava hyväksyttiin.
Valtuusto hyväksyi Nostava–Tikkakallion osayleiskaavan suunnittelualueen laajentamisen. Laajennus liittyy tulevan henkilöjunaliikennepaikan ja raide‑rekkaterminaalin sijainnin tarkentamiseen. Tavoitteena on mahdollistaa noin 7 000 asukkaan asemataajama sekä multimodaaliterminaali Lahden kaupunkiseudulle. Kaavahanke on käynnistetty vuonna 2024 ja se etenee luonnosvaiheeseen syksyllä 2025.
Valtuusto hyväksyi esityksen, jolla se täsmensi valtuuston 10.6.2024 § 28 hyväksymät Nostavan kierrätysalueen suunnittelutavoitteet ja aluerajaukset siten, että kierrätysalueen osayleiskaavan suunnittelualuerajausta laajennetaan aluerajausmuutosehdotuksen mukaisesti. Aluerajausmuutosehdotuksen mukaan laajennuksen määrä on noin 190 hehtaaria.
Hollolan kuntastrategian 2025–2029 hyväksyttiin. Strategia pohjautuu arvoihin tulevaisuustaitoinen, rohkea, ketterä ja arvostava sekä missioon ”Onnistujia luonnostaan”. Visio korostaa hyvinvoivaa ja houkuttelevaa Hollolaa, jossa osallisuus ja yhteisöllisyys vahvistuvat. Strategiatyötä seurataan konkreettisilla mittareilla ja se jatkuu muutosohjelmien valmistelulla. Valtuusto valtuutti kunnanhallituksen päättämään strategisten mittareiden laskentatapamuutoksista, tilastoaineistomuutosten yhteydessä.
Sidonnaisuusilmoitukset ja -rekisteri merkittiin tiedoksi.
Valtuusto hyväksyi luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kertapalkkiot sekä kokouspalkkiot esityksen mukaisesti.
Valtuustolle jätettiin viisi aloitetta: – Demokratia.fi-palvelu, Elli Terval – Kunnan viestintään poliittisesti ja aatteellisesti neutraali linja, PS valtuustoryhm – Hollolan veto- ja pitovoiman kehittäminen, Hannele Kirvesoja – Ilmainen uimahallin ja sen kuntosalin käyttö 5.vuosiluokasta 18 vuoden ikään saakka hollolaisille nuorille, Hanna Rapatti – Paimelaan jää urheilukentälle ja ladut kentän ympärille jatkossakin, Minna Nieminen
Nuorisovaltuuston edustaja Ronja Mäntynen välitti valtuutetuille nuorisovaltuuston toimittaman kirjeen. Kirjeen ydinviesti on toive, että Hollolassa edistetään yhdenvertaisuutta, mielenterveyspalveluita, toimivaa joukkoliikennettä ja nuorten tarpeita oppimateriaaleissa. Kirjeessä todetaan myös, että nuorten ääni tulee huomioida päätöksenteossa, jotta kunnasta rakentuu hyvä kasvuympäristö.