Kunnan vapaa-aikapalvelut käynnistävät vuoden 2026 yhdistysyhteistyön tapahtumalla: Yhdessä onnistujat – yhdistysten oma päivä 12.1. klo 15–19. Tilaisuus kokoaa Hollolan pääkirjastolle, Nuottikuja 2, tietoa ja kohtaamisia kolmannen sektorin toiminnan tueksi ja yhdistysyhteistyön edistämiseksi kunnassa.
Tapahtumapäivänä Hollolan yhdistystoimijoilla on mahdollisuus tutustua muun muassa vuoden 2026 avustusten hakuun, kunnan tapahtumien vuosikelloon sekä yhteistyön paikkoihin ja mahdollisuuksiin. Ohjelma rakentuu klo 17 järjestettävän infohetken, Hollola yhdistysten tukena, ympärille. Infon molemmin puolin kirjastolla on tavattavissa toimijoita yhdistysten toiminnan, näkyvyyden ja yhteistyön edistämiseksi kunnassa. Tilaisuuden tavoitteena on koota yhteen tietoa ja osaajia yhdessä onnistumisten mahdollistamiseksi.
Joulun ajan lajittelupulmissa auttaa kätevä jätehaku osoitteessa jätehaku.fi.
Salpakierron jätteenkuljetuksen asiakkailla voi tulla pyhäpäivistä johtuvia poikkeuksia jäteastioiden normaaleihin tyhjennyspäiviin viikoilla 52/2025 ja 1-2/2026.
Salpakierto Oy on 9 kunnan omistama osakeyhtiö, joka huolehtii jätelain mukaisista yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä omistajakuntiensa alueella. Tehtäviin kuuluvat kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden vastaanotto, käsittely, jäteneuvonta, jätehuollon suunnittelu ja kehittäminen sekä jätteenkuljetus kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta. Yhtiö on osa Lahden kaupunkikonsernia