Someturvasta koululaisille apua kiusaamiseen ja häirintään somessa

Someturva on hankittu valtakunnallisen yleisen kiusaamisen ja häirinnän yleistymisen vuoksi. Kyseessä on kotimainen verkkosovellus, jonka kautta käyttäjä, oppilas tai opettaja, saa someen erikoistuneilta asiantuntijoilta apua ja tukea, mikäli on joutunut digitaalisen häirinnän tai kiusaamisen kohteeksi.

Someturva-palvelu on tarkoitettu erityisesti paljon aikaa sosiaalisessa mediassa viettäville lapsille ja nuorille. Myös aikuiset, niin opettajat kuin huoltajatkin, saavat palvelusta apua ja neuvoja.

Oppilaat ovat saaneet koululta apua palvelun käyttöönottoon ja sitä käytetään nimettömästi.
Vanhemmille on lähetetty Wilman kautta (vko 41/42) ohjeet ja aktivointikoodi kirjautumista varten.

Lisätietoja Someturvasta löytyy verkkosivuilta. Palvelu on ensimmäinen 24/7 -palvelu, joka suojaa sosiaalisen median käyttäjiä päivittäisiltä somen vaaroilta ja auttaa ongelmatilanteissa.

Suruliputus keskiviikkona 3. huhtikuuta

Suruliputuksella kunnioitetaan ja muistetaan kouluampumisen uhreja.

Kunta suruliputtaa kaikissa kunnan kohteissa, joissa normaalisti liputetaan. Lippuja on alettu nostamaan salkoihin kello 7 eteenpäin. Liputus päättyy auringon laskiessa.