TE-uudistus mahdollistaa työllisyyden edistämisen paikallisesti Päijät-Hämeessä 

2.1.2025 alkaen työllisyyden viranomaistyöstä vastaavat työllisyysalueet, jotka muodostuvat yhdestä tai useammasta kunnasta.

Päijät-Hämeeseen muodostuu kaksi työllisyysaluetta. Päijät-Hämeen työllisyysalueen muodostavat vastuukunta Hollolan johdolla Asikkala, Hartola, Heinola, Iitti, Kärkölä, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Lahti muodostaa oman työllisyysalueensa itse.

Työllisyysalueiden syntymisen myötä kuntien on mahdollista suunnitella entistä vaikuttavampia palveluja juuri oman alueensa tarpeisiin. Paikallisuus tuo työvoimapalveluihin ketteryyttä, jonka lisäksi palvelut tulevat konkreettisesti lähemmäksi asiakkaita.

Palvelua saa jatkossa omasta kotikunnasta

Päijät-Hämeen työllisyysalueelle rakentuu kolme aluetoimistoa, jotka perustetaan Hollolaan, Heinolaan ja Orimattilaan. Aluetoimistojen lisäksi asiantuntijat tapaavat asiakkaita jokaisen yhdeksän kunnan alueella, joten työllisyyden viranomaispalveluja saa jatkossa omasta kotikunnasta.

Asiakkaiden ei tarvitse tehdä erityisiä toimenpiteitä uudistuksen vuoksi, vaan me Päijät-Hämeen työllisyysalueella vastaamme muutoksesta ja viestimme asiakkaillemme uusista toimipaikoistamme. Uudistuksen myötä asiakkaan oma asiantuntija voi vaihtua, mutta muutoin työnhakijoiden henkilökohtainen palvelu pysyy samanlaisena.

Uudistus muuttaa työvoimapalveluiden rakenteita

Historiallisesti ainutlaatuisen valmistelun aikataulu on kansallisesti tiukka, mutta Päijät-Hämeessä uudistuksen valmistelu on edennyt toivotussa aikataulussa. Alkusyksystä valmistelussa on ollut erityisesti valtiolta siirtyvän henkilöstön haastattelut ja tulevan uuden organisaation käytännön suunnittelu. Päijät-Hämeen työllisyysalueelle siirtyy liikkeenluovutuksella noin 60 henkilöä Hämeen TE-toimistosta, ELY-keskuksesta ja KEHA-keskuksesta.

  • Tuleva henkilöstömme on tärkein voimavaramme. Olemme innoissamme osaavasta ja innovatiivisesta henkilöstöstä, joka meille on siirtymässä, Päijät-Hämeen työllisyysalueen työllisyysaluejohtaja Anne Tapaila kehuu. 

Työvoimapalvelujen rakennemuutos vaikuttaa merkittävästi työllisyydenhoidon rahoitukseen kuntien osalta. Vuodesta 2025 eteenpäin toimiva kannustava rahoitusmalli lisää kuntien osuutta työnhakijoiden työttömyysturvan rahoituksesta. Työllisyyden pitkittyessä kuntien vastuuosuus rahoituksesta kasvaa. Rahoituksen muutoksen myötä kuntien on kehitettävä entistä vaikuttavampia tapoja työllistää ja erityisesti ehkäistä työttömyyden pitkittymistä.

  • Uudistuksen myötä saamme kuntien voimavarojen tueksi työvoimaviranomaiset, joiden yhteistyöllä voidaan lisätä niin kuntien kuin maakunnan elinvoimaa, Tapaila summaa uudistuksen etuja. 

Lisäuutisia uudistuksesta: https://hollola.fi/tyo-ja-yrittaminen/yrityspalvelut/tyonantajalle-ja-rekrytoijalle/paijat-hameen-tyollisyysalue-2025/

Hollolassa voidaan hyvin

Raportista voidaan löytää useita ilonaiheita. Koulukiusaaminen on lasten ja nuorten osalta vähentynyt ja se on loppunut tai vähentynyt kokonaan yli puolella tapauksista siinä vaiheessa, kun asiasta on kerrottu koulun aikuiselle.

Kuntalaisten koulutaso on yhä Päijät-Hämeen maakunnan korkein, joka vaikuttaa osaltaan positiivisesti kuntalaisten työllistymiseen sekä ansiotuloihin.

Lisäksi indikaattorien mukaan kunnan talous on hyvässä kunnossa vuonna 2023.

Ilonaiheiden lisäksi on myös haasteita. Terveydentilansa keskinkertaiseksi, melko huonoksi tai huonoksi kokevien osuus sekä ylipainoisten osuus on kasvanut merkittävästi lasten ja nuorten osalta. Tämä näkyy esimerkiksi erilaisina arjessa jaksamisen haasteina sekä koulussa että vapaa-ajalla.

Talouden näkökulmasta kuntataloutta haastaa tulevina vuosina entisestään kasvava huoltosuhde, joka johtuu sekä kuntalaisten ikääntymisestä että lapsiperheiden suuresta määrästä.

Asioita, joita on tehty vuonna 2023

Muutamia keskeisiä nostoja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimista, joita on tehty:

Mielen hyvinvointi: Lapsille on opetettu tunnetaitoja sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa.

Osallisuus ja yhteisöllisyys: Kunta järjesti vuoden aikana erilaisia tapahtumia kuten esimerkiksi koululaisille kohdennettu Hyvä Fiilis-tapahtuma, Vanhustenviikon juhla ja kuntalaisille järjestetty Hollola-ilta.’

Arjen turvallisuus: Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen suunnitelma tehtiin vuonna 2023 ja lapsiparlamentissa käsiteltiin liikenneturvallisuutta.

Päihteettömyys ja terveelliset elämäntavat: Kunta toteutti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa tietoiskuja ravinnosta, liikunnasta ja vapaaehtoistoiminasta ikäihmisille sekä tuettiin Hollolan A-Killan toimintaa rahallisella avustuksella.

Mihin tulisi jatkossa panostaa

Toimenpide-ehdotusten mukaan jatkossa kunnan tulisi panostaa muun muassa:

  • Lasten ja nuorten turvalliseen ja terveelliseen arkeen
  • Kouluruokailuun
  • Väestökasvuun edistämiseen eri keinoin
  • Digilukutaidon ja digiosallisuuden turvaamiseen eri väestöryhmissä (huomioiden erityisesti ikääntyneet)
  • Lasten liikunnan ja fyysisen toimintakyvyn edistämiseen eri keinoin
  • Turvalliseen ja viihtyisään asuinympäristöön huomioiden eri ikäryhmät
  • Kylien osallisuuteen ja kuntaan kuulumisen tunteen vahvistamiseen
  • Kunnan työntekijöiden työhyvinvointiin ja jaksamiseen.

Lisätietoja:

Antti Anttonen
hyvinvointikoordinaattori

Linkki kunnan hyvinvointiraporttiin: Hyvinvointiraportti 2023