Kutsunnat näkyvät Heinsuon koululla

Hollolassa Hämeen aluetoimiston järjestämät kutsunnat pidetään tiistaina 15.10. sekä keskiviikkona 16.10. kello 9 alkaen Heinsuon koululla.
Koulun ympäristössä näkyy kutsuntojen aikana poliisiautoja sekä puolustusvoimien välineistöä ja henkilöstöä.

Vesihuolto ja kuntoradat saivat hyvät arviot asukastutkimuksessa

Hollola sai vesihuoltolaitoksen toimittaman juomaveden laadusta, jätevedenpuhdistamoiden toiminnasta sekä kuntoradoista ja ulkoilureiteistä parhaimmat tulokset (vähintään 4,24).
Myös keskustan katuvalojen, paperin keruupisteiden sijainnin ja järjestetyn jätteenkuljetuksen toimivuudesta on saatu hyvät tulokset ( yli 4).

Edelliseen, vuoden 2022 kyselyyn verrattuna tulokset ovat parantuneet jalankulku- ja pyöräteiden kunnon, sadevesien viemäröinnin, kuntoratojen ja ulkoilureittien, jalankulku- ja pyöräteiden katuvalaistuksen, uimarantojen sekä jätevedenpuhdistamoiden toiminnan osalta.

Hollola sai heikoimmat tulokset (alle 3) asuinkatujen kunnosta ja lumenaurauksesta asuinkaduilta sekä jalankulku- ja pyöräreiltä.

Vertailukuntien keskiarvoon verrattuna heikoimmat pisteet saatiin keskustan puistoista sekä keskustan katujen puhtaudesta ja siisteydestä.

Hollolan tavoitteena on säilyttää hyvät ja riittävät yhdyskuntatekniset palvelut sekä parantaa niitä pitkällä tähtäimellä.

Lisätietoja:
Vesihuoltopäällikkö Riikka Johansson, Riikka.Johansson@Hollola.fi
Kuntatekniikan päällikkö Sauli Tiensuu, Sauli.Tiensuu@Hollola.fi