Hollolassa käynnistynyt vesistöhanke vähentää peltoviljelyn vesistökuormitusta

Toimenpiteitä etsitään erityisesti kunnan omistamille vuokrapelloille, mutta hankkeessa pyritään luomaan myös yhteistyömallia yksityisten maanomistajien kanssa. Tavoitteena on saada hollolalaisia peltomaanomistajia mukaan hankkeen toimenpiteisiin.

Hankkeessa kartoitetaan hankealueen riskikohteet ja etsitään konkreettisia toimenpiteitä, joista laaditaan valmiit suunnitelmat toimenpidehanketta varten. Keskeistä on sitouttaa alueen toimijat pysyvään yhteistyöhön ja edistää vesistöjen tilaa konkreettisten toimien avulla.

VEVI-hanke toteutetaan yhteistyössä Vesijärvisäätiön, ympäryskuntien sekä alueen muiden toimijoiden ja hankkeiden kanssa. Hankkeen aikana järjestetään tilaisuuksia maanviljelijöille, ja tavoitteena on lisätä tietoa vesistöjen tilasta sekä vahvistaa yhteistyötä vesistöjen tilan parantamiseksi.

Vaikka hankkeessa keskitytään peltomaihin, ensimmäinen konkreettinen toimenpide on parantaa Vähä-Tiilijärven rantavyöhykkeen tilaa. Alueelle asennetaan kunttaa, jotta rantavyöhyke pääsee palautumaan luonnolliseen tilaansa. Kuntta myös suodattaa valumavesiä ja vaikuttaa näin positiivisesti järven tilaan.

Hanke jatkuu maaliskuuhun 2028 saakka.

Yhteistyöasioissa tai muun hankkeeseen liittyvän asian tiimoilta voit olla yhteydessä:

Projektiasiantuntija Annariina Keto
Annariina.keto@hollola.fi

Hankekoordinaattori Heini Salo (vuoden 2026 loppuun)
heini-maria.salo@hollola.fi

Hollola sijoittui toiseksi Suomen ikäystävällisin kunta -kisassa

Finaalipaikka on Hollolalle merkittävä valtakunnallinen tunnustus pitkäjänteisestä työstä, jota kunnassa tehdään ikäihmisten hyvinvoinnin, osallisuuden ja hyvän arjen edistämiseksi. Kilpailun järjestäjä, Seurana Oy, nostaa esiin kuntia, jotka tukevat ikääntyvien mahdollisuuksia elää aktiivista, turvallista ja omannäköistä arkea omassa kotikunnassaan.

Hollolassa aktiivinen ja innostunut henkilöstö

Perusteluissa korostui Hollolan aktiivinen ja innostunut vanhus- ja hyvinvointipalveluiden henkilöstö, joka tekee työtä ikäystävällisen arjen eteen ammattitaidolla ja motivaatiolla.
Hollolassa panostetaan myös ikääntyneiden osallistamiseen ja kuulemiseen, mikä näkyy konkreettisina tekoina ja yhteiskehittämisenä.

Tunnustus vastaanotettiin Kuntamarkkinoilla

Kilpailun tulokset julkistettiin Kuntamarkkinoilla Helsingissä keskiviikkona 16. syyskuuta. Julkistamistilaisuudessa kunniakirjan vastaanottivat Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkonen, vapaa-aikapäällikkö Lassi Puodinketo, senioriohjaaja Sanni Ojansuu ja palveluneuvoja Leena Auranen.

Hollola kiittää kaikkia toimijoita ja henkilöitä, jotka ovat mukana rakentamassa ikäystävällistä kuntaa, niin ammattilaisia, vapaaehtoisia kuin ikääntyneitä. Yhteistyö on tämän tunnustuksen ydin.

Mirka Saarinen Seurana Oy:stä sekä Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkonen, vapaa-aikapäällikkö Lassi Puodinketo, palveluneuvoja Leena Auranen ja senioriohjaaja Sanni Ojansuu.