Tiedotus- ja kuulemistilaisuus Paimelan päiväkodista ja koulusta pidetään 3.4.2025

Rakennuksen korjaustarpeen vuoksi lasten siirtäminen väistötiloihin 1.8.2025 alkaen lukuvuodeksi 2025-2026 on todennäköinen toimenpide.

Lasten huoltajille ja kuntalaisille järjestetään asiasta tiedotus- ja kuulemistilaisuus torstaina 3. huhtikuuta 2025 Kalliolan koululla kello 18 alkaen.
Tilaisuudessa käydään läpi mahdollisen siirron aiheuttamia muutoksia toiminnan järjestämiseen ja kuullaan huoltajia sekä asukkaita valmistelussa olevasta asiasta. Tilaisuudessa on myös mahdollista jättää kirjallinen lausuma asiasta.

Ensisijaisina väistötiloina koululaisten osalta on Kalliolan koulu ja varhaiskasvatuksen osalta Kalliolan päiväkoti ja/tai Kukkilan päiväkoti.

Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta, joka toimii opetuksen järjestäjänä, käsittelee siirtymisestä väistötiloihin 16.4.2025 pidettävässä kokouksessaan.
Kunnan talousarviossa ei ole määrärahoja kohteen laajaan korjaamiseen, joten asia edellyttää valtuuston käsittelyä.
Päätöksenteon etenemistä luottamushenkilökäsittelyssä sekä päätöksenteossa esiteltävät vaihtoehdot käydään läpi ja esitellään myös tilaisuudessa.

Hollolan koululaiset saivat Salpausselän kisoihin koululaislipun

Koululaiset saivat liput hiihtoloman jälkeen ja kannustusjoukkoja uskotaan näkyvän runsaasti viikonlopun aikana koko perheen tapahtumassa.

Koululaislippu vastaa aluelippua, joka on mahdollista korottaa tapahtuma-alueella esimerkiksi B- tai A-katsomolippuun, mikäli näitä lipputyyppejä on kisaviikonloppuna vielä saatavilla.

Koululaislipulla pääsee tapahtuma-alueelle, Suurhallin lasten aktiviteettialueelle (mm. pomppumaailmaan) sekä Salppuri Restaurant Fellmanniaan, jossa on mahdollisuus lämmitellä, mikäli tulee kylmä. Lisäksi tilassa on varattu alue omien eväiden syömiseen.
Koululaislipulla pääsee myös Hiihtomuseoon, ladunvarsikatsomoihin sekä mäkimonttuun ja Hiihtostadionin kaarteeseen seuraamaan kisoja.

Tapahtuman verkkosivut: https://lahtiskigames.com/

Kilpailuaikataulu: https://lahtiskigames.com/yleisolle/kilpailuohjelma/