Hollolan työllisyyspalvelut auttoivat Muovijaloste Oy:tä vuoden alun rekrytoinnissa.
Tammikuussa 2025 Muovijaloste Oy otti yhteyttä Hollolan työllisuuspalveluihin tavoitteena löytää sopiva henkilö yritysasiakaspalvelun pidempiaikaiseen sijaisuuteen. Toiveena oli saada tekijä, jolta löytyy jo aikaisempaa kokemusta kyseisistä tehtävistä. Ehdokasta päätettiin lähteä etsimään ns. hiljaisen haun kautta, eikä työpaikkailmoitusta laitettu julkiseen hakuun.
Tehtävänkuva käytiin läpi ja Hollolan työllisyyspalvelut kartoittivat yhteystyössä Päijät-Hämeen työvoimapalveluiden kanssa potentiaalisia ja kiinnostuneita työnhakijaehdokkaita esiteltäväksi yritykselle.
Kolmessa viikossa löytyi soveltuva ehdokas, ja yrityksessä tehdyn haastattelun jälkeen tehtiin valinta. Työnantajan kannalta prosessi oli vaivaton, haku voitiin kohdentaa heti oikeantyyppisiin henkilöihin ja vältyttiin avoimen työpaikkailmoittelun prosessilta.
Muovijaloste Oy on moniväripainettujen muovipakkausten valmistamiseen erikoistunut yritys. Yritys on osa pakkausalalla toimivaa Aspelin Groupia.
Työnhakijalle piilotyöpaikka reittinä työllistyä
Työnhakijalla tilanne lähti edistymään kunnan järjestämästä viikoittaisesta CV-päivystyksestä, josta tilanne eskaloitui nopeasti työpaikaksi. Hollolan työllisyys- ja kotoutumispalvelut tarjoavat kunnan työnhakijoille apua CV:n päivitykseen ja työnhakuun. Myös vihi Muovijalosteen työpaikan tyyppisistä piilotyömahdollisuuksista kulkee usein kunnan työllisyyspalveluiden kautta.
Ota yhteyttä:
Etsitkö työntekijää tai kaipaatko neuvoja/tukea käytännön rekrytoinnin käynnistämiseen?
Kaipaatko apua työnhakuusi, tai haluaisitko pallotella jonkun kanssa CV:si sisältöä?
Kysy lisää Hollolan työllisyyspalveluilta: puh 044 780 1217.
Kaikki palvelut ovat maksuttomia niin työnhakijoille kuin työnantajille.
Kevät on edennyt tänä vuonna hyvää vauhtia pienestä takatalvesta huolimatta. Pihoja laitetaan kesäkuntoon jo täydellä teholla ja on jälleen aika muistutella puutarhajätteiden oikeaoppisesta käsittelystä ja hävittämisestä.
Risut ja oksat kannattaa hakettaa ja käyttää katteena pensaiden ja istutusten juurilla. Hake toimii myös kompostorin seosaineena. Puutarhajätettä kannattaakin kompostoida kiinteistöllä ja näin saada niiden sisältämät arvokkaat ravinteet oman puutarhan hyödyksi.
Puutarhajätteiden hävittäminen polttamalla tai maahan hautaamalla on Lahden seudun jätelautakunnan antamien jätehuoltomääräysten mukaan kielletty. Puutarhajätettä ei saa myöskään kuljettaa puistoihin tai muille yleisille tai yksityisille alueille.
Salpakierto vastaanottaa risu- ja haravointijätettä jokaisessa toimialueen kunnassa
Mikäli puutarhajätteitä ei pysty omalla kiinteistöllä hyödyntämään, voi kotitalouksien risu- ja haravointijätteitä viedä ympäri vuoden maksutta Salpakierto Oy:n lajitteluasemille niiden aukioloaikojen puitteissa. Muistathan tarkistaa aukioloajan ja jätteiden vastaanotto-ohjeistuksen ennen kuin lähdet liikkeelle!
Kärkölässä, Myrskylässä ja Pukkilassa on omat lumettomaan aikaan toiminnassa olevat vastaanottopisteet risu- ja haravointijätteille. Näihin pisteisiin ei saa viedä vieraslajeja, kuten kurtturuusuja ja lupiineja eikä puusta pudonneita hedelmiä, vaan nämä tulee toimittaa lajitteluasemille.
Lajittele risut ja haravointijätteet erikseen
Risut ja haravointijätteet tulee lajitella erikseen, koska niiden jatkokäsittely on erilainen. Risut ja oksat murskataan ja hake hyödynnetään energiantuotannossa, kun taas haravointijätteet ohjataan hyödynnettäväksi LABIO Oy:n biokaasu- ja kompostointilaitokseen, jossa niistä tuotetaan raakabiokaasua ja maanparannusainetta. Vuonna 2024 vastaanotettiin 5 600 tonnia haravointijätettä ja risujätettä 3 500 tonnia.
Risujätteeksi lajitellaan kaikki puiden ja pensaiden oksat sekä alasleikatut pensasaidat. Myös pensaiden juurakot, joista on ravisteltu mullat tarkkaan pois, lajitellaan risujätteisiin. Haravointijätettä ovat puiden ja pensaiden lehtien tai neulasten sekä nurmikon haravoinnista kertyvä jäte. Ruohovartiset kasvit, rikkaruohot, kävyt sekä pensaiden ja pensasaitojen leikkuusilppu ovat myös haravointijätettä, samoin perennojen juuripaakut.
Muovisäkkeihin pakatut haravointijätteet tulee tyhjentää säkeistä paikan päällä. Vain haittakasvien lisääntymiskykyiset osat, kuten siemenet tulee jättää säkkiin pakattuna lajitteluasemalle. Lupiinin siemenet tai siemeniä sisältävät kasvinosat tulee pakata aina säkkiin ja lajitella sekajätteeseen.
Salpakierto Oy on 9 kunnan omistama osakeyhtiö, joka huolehtii jätelain mukaisista yhdyskuntajätehuollon palvelutehtävistä omistajakuntiensa alueella. Tehtäviin kuuluvat kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden vastaanotto, käsittely, jäteneuvonta, jätehuollon suunnittelu ja kehittäminen sekä jätteenkuljetus kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta. Yhtiö on osa Lahden kaupunkikonsernia.