Päijät-Hämeen hyvinvointialue: 10 sopimuspalokuntaa avaa ovensa Päivä Paloasemalla -tapahtumassa la 23.11.24

Päivä paloasemalla -tapahtuma on osa valtakunnallista paloturvallisuusviikkoa, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä onnettomuuksia ja lisätä kansalaisten ymmärrystä paloturvallisuudesta.

– Paloasemilla pääsee tutustumaan paloturvallisuusasioihin ja sopimuspalokuntatoimintaan matalalla kynnyksellä. Ohjelma vaihtelee asemittain. Saattaapa tapahtumasta saada kipinän aloittaa palokuntaharrastus, kertoo koulutuspäällikkö Mari Ukkonen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta.

Koko perheen tapahtumaan odotetaan runsaasti erityisesti paloasemien lähellä asuvia. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen vakinaisilla pelastusasemilla tapahtumaa ei tänä vuonna resurssisyistä järjestetä.

Päivä Paloasemalla -tapahtuma aloittaa paloturvallisuusviikon, jota vietetään 23.11.–1.12. Teemaviikon tavoitteena on ennaltaehkäistä onnettomuuksia ja lisätä kansalaisten ymmärrystä paloturvallisuudesta. Tänä vuonna aiheena on erityisesti paristojen ja akkujen turvallinen käyttö ja säilytys.

Päivä paloasemalla -tapahtumat Päijät-Hämeessä la 23.11.

Asikkala
Klo 10–14 Asikkalan PVPK, Anianpellontie 142, Vääksy

Hartola
Klo 10–13 Hartolan palokunta, Toritie 6, Hartola

Hollola
Klo 10–14 Hakosilta-Nostavan VPK, Nostavantie 539, Hakosilta
Klo 11–15 Kosken VPK, Keskustie 10, Hämeenkoski

Iitti
Klo 10–13 Iitin VPK, Veteraanitie 5, Kausala

Kärkölä
Klo 11–14 Järvelän VPK, Hähkäniementie 27, Kärkölä (Järvelä)

Lahti
Klo 11–13 Harjunalustan VPK, Kiekkoistenkatu 11, Lahti
Klo 10–14 Lahden VPK, Vaihdekatu 4, Lahti

Padasjoki
Klo 13–16 Padasjoen VPK, Majavatie 6, Padasjoki

Sysmä
Klo 10–14 Sysmän VPK, Mäntytie 7, Sysmä

Huomioithan, että paloasemien lähellä voi olla rajoitetusti pysäköintitilaa.

Lisätietoja:
Mari Ukkonen, koulutuspäällikkö, Päijät-Hämeen pelastuslaitos, 0440 773 207

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Neuvolan chat-palvelu siirtyy Päijät-Sote-sovellukseen

Neuvolan chat palvelee asiakkaita arkisin kello 9–13. Puhelimeen ladattavan sovelluksen käyttö vaatii vahvan tunnistautumisen. Sovelluksen selainversiossa on mahdollista asioida myös anonyymisti. Anonyymi asiointi on ollut aiemmin mahdollista neuvolan chatissa, mutta se on uusi toiminnallisuus Päijät-Sote-sovelluksessa, jossa se toimii selainversiossa.

Neuvolan chatissa voi hoitaa samoja asioita kuin puhelimitse. Tunnistautuneena voi hoitaa ajanvaraukseen liittyviä asioita sekä saada lähetteen esimerkiksi laboratorioon tai muihin palveluihin kuten lasten fysioterapiaan tai toimintaterapiaan. Tunnistautumattomana saa ohjausta ja neuvontaa yleisellä tasolla.

– Annamme tunnistautuneelle käyttäjälle laajasti yksilöllistä ohjausta ja neuvontaa kaikenlaisissa äitiysneuvolan ja lastenneuvolan asioissa. Voimme myös tehdä hoidontarpeen arvion ja varata aikoja alaikäisten mielenterveys- ja perheneuvolapalveluihin, kertoo neuvolapalveluiden palveluesimies Asta Luumi.

Myös muut asiointi-chatit sovellukseen

Loppuvuoden aikana myös ikääntyneiden asiakasohjauksen ja sosiaalihuollon chat-palvelut siirtyvät Päijät-Sote-sovellukseen.

– Asiointi helpottuu, kun palvelut löytyvät yhdestä paikasta, toteaa ICT-asiantuntija Satu Hiekkanen-Torkko.

Päijät-Sote sovelluksen on ladannut jo 72 000 henkilöä. Osa käyttäjistä hoitaa sovelluksessa myös lapsen tai muun läheisen asioita. Jotta puolesta-asiointi onnistuu, täytyy läheinen lisätä omaan perheprofiiliin Suomi.fi-palvelun kautta.

Päijät-Sote-sovelluksen voi ladata ilmaiseksi puhelimeen sovelluskaupasta tai sitä voi käyttää verkkoselaimella osoitteessa https://paijatsote.suomisote.fi/.

Yhteyshenkilöt:
Asta Luumipalveluesimies, neuvolapalvelut
Puh: 044 780 2220

Satu Hiekkanen-TorkkoICT-asiantuntija
Puh: 044 719 5849

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.