Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päivä Paloasemalla -tapahtuma järjestetään Päijät-Hämeessä kahdeksalla sopimuspalokunnan asemalla

Päivästä Paloasemalla on vuosien mittaan muodostunut suuri valtakunnallinen turvallisuustapahtuma, jossa viihdytään ja opitaan paloturvallisuustaitoja. Tapahtumat ovat myös erinomainen mahdollisuus tutustua monipuoliseen ja yleishyödylliseen sopimuspalokuntatoimintaan.

– Paloasemilla pääsee tutustumaan paloturvallisuusasioihin ja sopimuspalokuntatoimintaan matalalla kynnyksellä. Paloautot ja kalusto on usein se ykkösjuttu, mikä tapahtumiin vetää, ja sitä on tarjolla kaikissa meidän alueemme tapahtumissa. Muuten ohjelma vaihtelee asemittain, koulutuspäällikkö Mari Ukkonen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta kertoo.

Päivä Paloasemalla -tapahtumat ovat valtakunnallisesti suurimmaksi osaksi sopimuspalokuntien järjestämiä, niin myös Päijät-Hämeessä. Sopimuspalokunnilla on merkittävä rooli pelastustoimessa. Päijät-Hämeessä toimii 21 sopimuspalokuntaa, vähintään yksi jokaisessa kunnassa. Hälytysosastoissa on mukana yli 500 jäsentä. Lisäksi noin 500 henkilöä on mukana harrastustoiminnassa nuoriso-osastojen, naisosastojen ja tukiosastojen kautta.

Päivä Paloasemalla -tapahtuma käynnistää valtakunnallisen paloturvallisuusviikon kampanjan, jonka teemana on tänä vuonna lieden paloturvallinen käyttö. Kampanja päättyy 1.12. palovaroitinpäivään.

Avoinna olevat asemat ja tapahtuma-ajat

Hollola
Hakosilta-Nostava VPK
kello 10–14
Nostavantie 539, Hollola

Kosken VPK
kello 11–14
Keskustie 10, Hämeenkoski

Asikkala
Asikkalan puolivakinainen palokunta
kello 10–13
Anianpellontie 142, Vääksy

Iitti
Iitin VPK
kello 10–13
Veteraanitie 5, Kausala

Kärkölä
Järvelän VPK
kello 11–14
Hähkäniementie 27, Järvelä

Lahti
Harjunalustan VPK
kello 10–14
Kiekkostenkatu 11, Lahti

Lahden VPK
kello 10–13
Vaihdekatu 4, Lahti

Renkomäen VPK
kello 11–14
Ronnilankuja 6, Lahti

Kaikkien Päivä Paloasemalla -tapahtumaan osallistuvien asemien aukioloajat ja osoitteet löytyvät osoitteesta https://paivapaloasemalla.fi/tapahtumapaikat/. Tänä vuonna tapahtumia on noin 320 paloasemalla eri puolilla Suomea.
Päivää Paloasemalla koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK). Hankkeeseen on saatu Palosuojelurahaston avustus.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille. Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Vastuu palovaroittimista siirtyy pian rakennuksen omistajalle


Rakennuksen omistajilla on vuoden 2025 loppuun asti aikaa suunnitella asuntojen palovaroittimien hankinta sekä niiden huolto- ja ylläpitotoimet.

– Rakennuksen omistajan tehtävänä on huolehtia, että asunnoissa on riittävä määrä toimintakuntoisia varoittimia, paloinsinööri Raila Viljamaa Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta sanoo.

Palovaroittimia tulee olla vähintään yksi jokaista 60 neliömetriä kohti sekä jokaisessa kerroksessa.

– Suosittelen asentamaan palovaroittimen myös makuuhuoneisiin sekä eteiseen, Viljamaa ohjeistaa.

Omistajan on huolehdittava myös pariston vaihdosta ja palovaroittimien uusimisesta. Asukkaan vastuulle jää palovaroittimeen liittyvien vikojen ilmoittaminen.

– Palovaroittimen toiminta kannattaakin testata säännöllisesti nappia painamalla.

Kerrostalojen sähköverkkoon kytketyissä palovaroittimissa puutteita

Palovaroitin voi olla joko paristo- tai verkkovirtakäyttöinen. Sähköverkkoon kytkettävä palovaroitin saa virran sähköverkosta, ja sen toiminta varmistetaan paristolla tai akulla. Sähköverkkoon kytkettävät palovaroittimet ovat osa rakennuksen sähkölaitteistoa. Sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet ovat pakollisia 1.2.2009 jälkeen valmistuneissa asuinrakennuksissa.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos on havainnut valvonnassaan puutteita taloyhtiöiden vastuulla olevissa sähköverkkoon kytketyissä palovaroittimissa.

– Olemme havainneet virheitä sähköverkkoon kytkettyjen palovaroitinten asennuksessa. Lisäksi palovaroittimia ei ole aina muistettu uusia teknisen käyttöiän loputtua, Viljamaa kertoo.

Pelastuslaitoksen havaintojen mukaan osassa taloyhtiöistä sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet on asennettu virheellisesti ns. palovaroitinjärjestelmänä niin, että hälytysääntä antava laite on vain porrashuoneessa.

– Tämä aiheuttaa tulipalotilanteessa asukkaille vaaran, sillä hälytysäänen tulee kuulua jokaisessa asunnossa erikseen, Viljamaa korostaa.

Koska sähköverkkoon kytkettäviä palovaroittimia on monenlaisia, on taloyhtiön selvitettävä paristonvaihtoväli ja järjestettävä paristojen säännöllinen vaihto. Taloyhtiön on myös hyvä selvittää käytössä olevan järjestelmän tekninen käyttöikä, ja huolehtia laitteiden uusimisesta tarpeen mukaan.

Tällä hetkellä monessa taloyhtiössä kartoitetaan asuinhuoneistojen palovaroittimien määrää ja uusitaan palovaroittimia.

– Nyt on hyvä varmistaa, että jokainen palovaroitin antaa myös varoitusääntä havaitessaan savua, muistuttaa pelastuslaitos.

Yhteyshenkilöt
Marjo Oksanen
riskienhallintapäällikkö, onnettomuuksien ehkäisyn tulosaluejohtaja

Puh: 0440 773 208
marjo.oksanen@paijatha.fi

Raila Viljamaa
paloinsinööri

Puh: 0440 773 223
raila.viljamaa@paijatha.fi

Linkit:
Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen verkkosivut
Taloyhtiön vastuu -tietopaketti, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
Lisätietoa palovaroittimia koskevasta lakimuutoksesta

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.