Päijät-Hämeen kunnat viettävät 28. ympäristöviikkoa monipuolisella ohjelmalla poikkeuksellisesti useamman viikon ajan alkaen 20.5.2024.
Viikot päättyvät Maailman ympäristöpäivään 5.6.2024, mutta ohjelmaa löytyy osasta kunnista myös tämän jälkeen.

Ympäristöviikon sekä julistekilpailun aiheena on tänä vuonna Muuttuva ilmasto.
Elämme muuttuvassa maailmassa, eikä sitä kannata pelätä. Näin on tapahtunut aina. Aiemmasta poiketen nyt valinta muutoksen vaikutuksesta ja nopeudesta on suurelta osin ihmisen käsissä. Voimme vaikuttaa kuinka paljon ilmasto muuttuu ja miten muutoksiin suhtaudumme ja sopeudumme. Muutos tapahtuu, olkaamme siis valmiina!

Teema liittyy kuntien ilmastosuunnitelmat -hankkeeseen

Tämän vuoden teema liittyy Päijät-Hämeen liiton koordinoimaan Kuntien ilmastosuunnitelmat -hankkeeseen, jossa laaditaan ilmastosuunnitelmat Asikkalan, Hartolan, Hollolan, Iitin, Kärkölän, Padasjoen ja Sysmän kunnille.
Suunnitelmissa huomioidaan muuttuva ilmasto ja siihen varautuminen, sekä muutokset hillitsevät toimet.  Lahden, Heinolan ja Orimattila kaupungeilla on jo olemassa ilmastosuunnitelmat.
Kuntien ilmastosuunnitelmien laadinnan jälkeen voimme koko Päijät-Hämeessä jatkaa hyvää työtä kohta kestävämpää tulevaisuutta yhdessä. Tähän kutsumme mukaan kaikki kuntien toimijat.

Ympäristöviikkojen lisäksi vietetään myös jokavuotisia Salpausselkä Geopark -viikkoja 20.5.-9.6.2024 sekä Vesijärvi-viikkoa 3.6.-9.6.204.
Koko Geopark-viikkojen ohjelma löytyy täältä.

Päijät-Hämeen Ympäristöviikon julistekilpailun voittaja on Hollolasta

Ympäristöviikolle valitaan vuosittain teemaan sopiva julistekuva julistekilpailulla, johon kutsutaan Päijät-Hämeen kuntien ala- ja yläkoulut sekä lukiot.
Kunnat valitsevat ja palkitsevat voittajat kuntatasolla. Töitä tuli tänä vuonna kuntiin yhteensä yli 400 kappaletta.
Kuntien valitsema voittajatyöt osallistuivat maakunnalliseen kilpailuun, jossa ympäristöviikkokuntien yhteyshenkilöiden perustama raati valitsi vuoden voittajatyön.

Vuoden 2024 Ympäristöviikkojen voittajatyöksi valittiin Hollolan Heinsuon koulun 7F-luokan Iita Rautamiehen työ ”Muisto”, josta on toteutettu vuoden 2024 Päijät-Hämeen Ympäristöviikkojen juliste.

Kaikkien kuntien työt ovat esillä Ympäristöviikkoon osallistuvien kuntien kirjastoissa vähintään Ympäristöviikkojen ajan.

Iita Rautamiehen tekemä työ "Muisto" valittiin Ympäristöviikon julisteeseen.

Hollolan julistekilpailussa runsas osanotto

Hollolassa kilpailutöitä palautettiin kaikkiaan reilut 50 kappaletta.
Iita Rautamiehen työ valittiin Hollolassa myös yläkoulujen parhaaksi ja pääpalkinnon voittajaksi. Yläkoululuokan kunniakirjan saa Justiina Peltonen Heinsuon koululta. Alakoulujen parhaaksi työksi ja alakoulujen pääpalkinnon voittajaksi Hollolassa valittiin Hämeenkosken koulua käyvän Jane Mäkelän työ.
Alakoululuokan kunniakirjat saavat Sisu Jääskeläinen, Hämeenkosken koulu, Anya Allt, Hämeenkosken koulu, Minttu Kyllönen, Salpakankaan koulu ja Neela Komonen, Salpakankaan koulu.
Julistekilpailun palkinnot jaetaan 8.6.24 Järvien Sävelet-tapahtuman yhteydessä kello 17 Vähä-Tiilijärven uimarannalla.

Hollolan Ympäristöviikkojen ohjelma:

15.4.–5.6.  Miljoona roskapussia – kampanja, yle.fi/miljoonaroskapussia. Tule mukaan!

20.5.–9.6. Päijät-Hämeen Ympäristöviikon julistenäyttely, Hollolan kirjastot Salpakangas, Hämeenkoski, Kalliola

20.5.-24.5. Hollolan koulujen siivousviikko

21.5. Geologin jalanjäljissä – geologin opastama retki. Kapatuosian linnavuori. Klo 18 Lähtöpaikka Hollolan kirkonkylän kioski, Lukkarintie 2.

22.5. Päijät-Hämeen ilmastokokous kuntien päättäjille

30.5. Vieraslajit ympäristössämme – verkkotapahtuma.

8.6. Järvien sävelet, musiikkia luonnossa. Vähä-Tiilijärven ympäristö, Vähä-Tiilijärvenkuja.
* klo 15 ja klo 18, esitys kestää noin tunnin.

* klo 17 ympäristöpalkinnon ja Ympäristöviikon julistekilpailun palkintojen jako, Vähä-Tiilijärven uimaranta.

Lue uusimmat uutiset

Katso kaikki uutiset

Valtuuston päätökset 10.6.2024

Uutiset - 13.06.2024 - Kunnan toiminta