Rankkasade voi yllättää missä vain. Hulevesien aiheuttamat tulvariskit ovat ominaisia alueille, joissa maa on enimmäkseen katettu asfaltilla, katoilla tai muulla vettä läpäisemättömällä pinnalla. Sadevesi ei pääse imeytymään maahan vaan alkaa virrata kaduilla ja kertyä notkoihin ja muille alaville paikoille.

Hulevesien hallinta vähentää tulvariskejä

Tulvariskien kasvu lisää tarvetta kehittää hulevesien hallintaa. Ensisijaisesti tulisi estää huleveden muodostumista joko imeyttämällä puhtaita hulevesiä maaperään, tai huolehtimalla, että tontilla on vettä haihduttavaa kasvillisuutta. Hulevettä on myös tärkeää viivyttää eli varastoida ennen vähitellen eteenpäin johtamista. Viivyttäminen tapahtuu esimerkiksi ojapainanteissa tai altaissa, tai maan alle sijoitettavissa säiliöissä kuten hulevesikaseteissa. Vasta tämän jälkeen hulevedet tulee johtaa hallitusti hulevesiviemäriin tai muuhun kunnan hulevesijärjestelmään.

Hulevesien hallinnan vastuut ja ohjeistus

Hulevesien hallinnasta vastaa pääsääntöisesti se kiinteistö, jolla hulevedet muodostuvat. Kunnan pitää suunnitella ja järjestää hulevesien hallinta asemakaava-alueella. Kunta voi ohjeistaa kiinteistönomistajia hulevesien käsittelystä sekä periä kiinteistöiltä hulevesimaksua. Vanhemmilla taajama-alueilla hulevedet ohjataan vanhentuneiden suunnitteluperiaatteiden mukaisesti enimmäkseen hulevesiviemäreihin, mutta tulvatilanteessa viemäreiden kapasiteetti ei riitä. Myös tärkeät ojaverkostot ovat voineet täyttyä tai niitä on jopa täytetty maa-aineksella nurmikonleikkuun helpottamiseksi.

Uusien suunnitteluperiaatteiden mukainen hulevesijärjestelmä sisältää tyypillisesti erilaisia rakenteita, joilla pyritään sekä vähentämään hulevesien muodostumista että johtamaan muodostuvat hulevedet haitattomasti pois. Järjestelmään voi kuulua muun muassa hulevesiä viivyttäviä ja niiden imeytymistä ja puhdistumista edistäviä rakenteita, kuten hulevesialtaita, -lammikoita ja -kosteikkoja. Hulevesille suunnitellaan ja toteutetaan tulvareittejä, joita pitkin hulevedet kulkevat hallitusti maan pinnalla purkuvesistöön tai turvallisemmalle tulvimisalueelle. Tulvareittien avulla pyritään estämään tulvimista erityisesti riskikohteiden lähistöllä.

Kiinteistön omistajan tulee huolehtia kiinteistönsä hulevesistä

Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön hulevesijärjestelmästä sekä siihen kuuluvista laitteistoista ja rakenteista kiinteistön rajalle asti. Järjestelmä on toteutettava niin, että se on yhteensopiva kunnan hulevesijärjestelmän kanssa. Kiinteistön hulevesien hallinnassa pitää noudattaa kunnan antamia ohjeita ja määräyksiä. Määräykset voivat koskea esimerkiksi hulevesien käsittelyä kiinteistöllä. Kunta määrää myös kiinteistön hulevesijärjestelmän liittämisestä kunnan hulevesijärjestelmään ja osoittaa kohdan, johon tontilla syntyvät hulevedet tulee johtaa kiinteistön rajalla. Kunta voi antaa kiinteistön omistajalle tai haltijalle määräyksen hulevesistä aiheutuvan haitan poistamisesta.

Hollolan rakennusjärjestyksen mukaan puhtaat katto- ja salaojavedet tulisi ensisijaisesti imeyttää omalla tontilla. Hulevesistä ei saa aiheutua haittaa ympäristölle tai naapureille, eikä niitä saa johtaa vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriverkostoon.

Lue lisää:
Hulevedet
Hulevesien hallinnan vastuut ja ohjeistus
Tulviin varautuminen