PRO Hollola -mitalia on jaettu vuodesta 1997 lähtien.

Mitalin Rahkoselle ojensivat Kalliolan koululla järjestetyssä kunnan itsenäisyyspäiväjuhlassa 6.12.2023 kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Lampola ja valtuuston 1. varapuheenjohtaja Hannu Heikkilä.
PRO Hollola -mitali myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Hollolan kunnan hyväksi. Mitalin myöntää kunnanhallitus.
Mitalin Rahkoselle myöntänyt kunnanhallitus toteaa perusteluissaan, että Rahkosen valintaan vaikuttivat hänen pitkäaikainen ja ansioikas työ kunnanjohtajana, erityisesti Hollolassa, jossa hän on toiminut kunnanjohtajana 20 vuotta.
- Hän on vuosien aikana hoitanut esimerkillisesti haastavia asioita kunnan päätöksenteossa. Päivi Rahkonen on joutunut aika-ajoin hyvin isojenkin asioiden äärelle, myös maakunnallisesti, kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Lampola kertoo.

Päivi Rahkonen aloitti kunnanjohtajana Hollolassa 1. elokuuta 2003.