Vastaajina oli oppilaita, huoltajia, henkilöstöä sekä kuntalaisia ilman suoraa asiakkuutta sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen palveluissa. Suurin vastaajaryhmä oli huoltajat (498 vastaajaa). Ikäjakaumassa korostuivat 30–40 -vuotiaat (404 vastaajaa) ja 45–64 -vuotiaat (233 vastaajaa).
Vastaajaryhmien välillä pieniä eroja
Kysely kartoitti näkemyksiä varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta sekä vapaa-aikapalveluista. Vastaajaryhmien välillä oli jonkin verran eroja, mutta pääosin tulokset ovat kaikkien ryhmien osalta samansuuntaisia. Oppilaat arvioivat monia asioita hieman vähemmän tärkeiksi kuin muut ryhmät. Huoltajat ja henkilökunta pitävät useimpia asioita erittäin tärkeinä.
Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatu korostui
Tulosten perusteella kuntalaiset pitävät erityisen tärkeinä laadukkaita ja terveellisiä oppimisympäristöjä, kohtuullisia opetusryhmäkokoja sekä palvelujen hyvää saavutettavuutta. Myös vapaa-aikapalvelujen nähdään tukevan kuntalaisten hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Vastaajat korostivat erityisesti varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatua. Tärkeimmiksi arvioidut väittämät (keskiarvo):
- Terveellinen ja monipuolinen oppimisympäristö (5,8)
- Opetusryhmän enimmäiskoko 24 oppilasta (5,7)
- Varhaiskasvatuksen piha-alueiden soveltuvuus eri-ikäisille lapsille (5,6)
- Varhaiskasvatuspaikan sijainti lähellä kotia (5,5)
- Koulun välituntialueilla on mahdollisuus monipuoliseen välituntitoimintaan (5,5)
Lisäksi vastaajat pitivät tärkeänä, että varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus muodostavat lapselle yhtenäisen koulupolun. Kyselyn perusteella vapaa-aikapalvelut nähdään tärkeänä osana kuntalaisten hyvinvointia. Erityisesti vapaa-aikapalvelujen koettiin lisäävän yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.
Tuloksia käsitellään palvelusuunnitelman valmistelussa kevään 2026 aikana ja niistä viestitään kunnan kanavissa.
Lisätietoja:
Kim Strömmer, sivistys ja hyvinvointijohtaja