Lahti Region Oy on Suomen ainoa koko maakunnan yhteinen kasvuyhtiö. Sen omistaja- ja rahoittajakuntia ovat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä.
Kasvuyhtiön tehtävänä on vauhdittaa Lahden seudun kestävää kasvua
Omistajastrategian mukaisesti kasvuyhtiö suuntaa toimintansa elinkeinorakennetta uudistavaan ja kansainvälistä kasvua tukevaan kehittämiseen. Samalla se vahvistaa osaamis- ja innovaatioympäristöä yhteistyössä alueen koulutusorganisaatioiden kanssa.
Yhtiö jatkaa nykyisiä elinkeinoyhtiöiden toimintoja, eli tuottaa yritys- ja kehittämispalveluja, kehittää sijoittumismyyntiä ja invest in -toimintaa sekä edistää matkailua ja seudullista markkinointia. Lisäksi se rakentaa ja vahvistaa Lahden seudun yhteistä viestiä kotimaassa ja kansainvälisesti.
Omistajastrategian mukaisesti kasvuyhtiö suuntaa toimintansa elinkeinorakennetta uudistavaan ja kansainvälistä kasvua tukevaan kehittämiseen. Samalla se vahvistaa osaamis- ja innovaatioympäristöä yhteistyössä alueen koulutusorganisaatioiden kanssa.
Kasvuyhtiön toiminnan lähtökohtana ovat yrityslähtöisyys sekä tiivis yhteistyö paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.
– Rakennamme vahvaa, myynnillistä kokonaisuutta, jossa matkailu on keskeinen kasvun moottori. Työ jatkuu tuttuihin palveluihin nojaten, mutta entistä yhtenäisempänä ja vaikuttavampana. Tavoitteena on tarjota yrityksille, sijoittujille ja osaajille palvelut yhden luukun periaatteella, kasvuyhtiön toimitusjohtaja Raija Forsman sanoo.
Yhtiörakenteen uudistaminen perustuu syksyllä 2025 julkaistuun elinkeinoselvitykseen.
Hallitukseen vahvaa kansallista ja kansainvälistä osaamista
Lahti Region Oy:n hallitukseen valittiin kokenut joukko yritysjohtajia, hallitusammattilaisia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Hallituksen jäsenten monipuolinen osaaminen luo vahvan perustan yhtiön strategiselle työlle, jonka tavoitteena on vahvistaa Päijät-Hämeen elinvoimaa, lisätä investointeja, vauhdittaa yritysten kasvua sekä uusien työpaikkojen syntymistä.
Uuden hallituksen ensimmäisiä keskeisiä tehtäviä ovat toimitusjohtajan rekrytointi sekä kasvuyhtiön strategisen suunnan, kasvun painopisteiden ja tavoitteiden määrittely. Hallitukselle esitetään, että toimitusjohtajan rekrytointi käynnistetään välittömästi.
Lahti Region Oy:n hallitus 1.7.2026 alkaen
Puheenjohtaja
Milla Bruneau | Lahden kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja
Varapuheenjohtaja
Mari Pantsar | Hallitusammattilainen | Partner, One Planet Oy
Muut hallituksen jäsenet
Kristiina Helenius | Toimitusjohtaja, Miltton USA
Jussi Rissanen | Työelämäprofessori, LUT-kauppakorkeakoulu
Tommi Sneck | Sahateollisuuden johtaja, Koskisen Oyj:n Sahateollisuus-liiketoiminta
Jukka Tiikkaja | Toimitusjohtaja, Vierumäki-yhtiöt
Lahti Region Oy:n toimitusjohtaja on Raija Forsman
Raija vastaa yhtiön toiminnan käynnistämisestä siirtymävaiheen ajan ja siirtyy eläkkeelle uuden toimitusjohtajan aloitettua tehtävässään.
– Tehtäväni on varmistaa yhteistyössä asiantuntevan hallituksen kanssa, että uusi kasvuyhtiö käynnistyy hallitusti, toiminta alkaa rakentua omistajien tahtotilan ja tavoitteiden mukaiseen suuntaan ja uusi toimitusjohtaja saa jatkaa vahvalta perustalta työtä yhdessä hallituksen ja osaavan henkilöstön kanssa.
Tomi Tura jatkaa projektijohtajana
LADECia nelisen vuotta toimitusjohtajana luotsannut Tomi Tura jatkaa Lahti Region Oy:n projektijohtajana ja tukee uuden kasvuyhtiön käynnistämistä sekä muutoksen läpivientiä.
– On ilo olla mukana rakentamassa uutta kasvuyhtiötä yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Molemmissa yhtiöissä on osaamista, joka pystytään jatkossa entistäkin vaikuttavammin kanavoimaan Päijät-Hämeen ja sen yritysten hyväksi.