Päijät-Hämeen kuntien varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen arviointikysely toteutettiin loppuvuodesta 2025. Toimintaa arvioivat lapset, huoltajat ja henkilöstö. Kaikkien vastaajaryhmien mielestä vahvuutena on turvallinen ja lämmin vuorovaikutus. Seudullisesti kehittämiskohteiksi tunnistettiin toiminnan dokumentointi, päivittäiset kohtaamiset huoltajien kanssa sekä entistä kiireettömämpi ilmapiiri.

Huoltajat vastasivat kyselyyn sähköisesti ja lapset arvioivat toimintaa Seikkaillen Päijät-Hämeessä -peliä pelaten. Lisäksi yli kolmevuotiaat lapset saivat vastata huoltajien kanssa muutamaan kysymykseen huoltajien kyselyn yhteydessä. Henkilöstö arvioi toimintaansa kansallisen digitaalisen varhaiskasvatuksen arviointijärjestelmän, Valssin avulla.

Arviointitulosten pohjalta kunnissa jatketaan esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen toiminnan kehittämistä. Arviointiin osallistuivat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä.

Hollolan kyselyn tulokset

Hollolan osalta kyselyyn vastasi 171 huoltajaa. Kyselytulosten mukaan huoltajat arvioivat Hollolan varhaiskasvatusta ja esiopetusta myönteisesti. Kiitoksia annettiin erityisesti hyvästä ilmapiiristä ja yhteistyöstä, ystävällisistä kohtaamisista ja tavoitteellisesta toiminnasta. Huoltajat toivat esiin, että he voivat keskustella henkilöstön kanssa asioista luottamuksellisesti. Lisäksi huoltajat kokevat, että lapsella on varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa kavereita. Huoltajien vastauksista ilmeni, että varhaiskasvatuspaikka järjestyi perheiden tarvitsemasta ajankohdasta lähtien sekä toivotulta alueelta. Kehittämiskohteeksi huoltajilta nousi viestintä; henkilöstöltä toivottiin tarkempaa tietoa lapsen päivän kulusta sekä tietoa lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan / esiopetuksen oppimiskeskusteluun kirjattujen asioiden toteutumisesta. Kiitos vastauksista -jatkamme näiden pohjalta toimintamme kehittämistä.

Myös lapset ovat tyytyväisiä Hollolan varhaiskasvatukseen. Osa lapsista olikin sitä mieltä, ettei ole tarvetta muutoksille. Jonkun mielestä jopa näin: ”Kaikki on täydellistä”. Kehittämiskohteiksi lapsilta tuli toiveen ”Vähän lisää kissavärityksiä” lisäksi toiveita mm. pidemmästä leikkiajasta ja enemmän lempiruokia. Lapset kokevat aikuiset varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa turvallisiksi ja saavat apua tarvitessaan: ”Ne on ystävällisiä”, ”Ottaa kädestä kiinni jos ei tiedä mihin mennään”, ”On tosi hyviä leikkimään kotileikkii”, ”Ulkona ne tuo meille turvaa”.

Lapset saavat tehdä itseään kiinnostavia asioita ja eniten vastauksia tuli monipuolisesti erilaisista leikeistä, mutta myös ulkoilu ja liikunta sekä retket ovat mieluisia. Lapset toivat vastauksissaan esille, että heillä on kavereita ja kaverit ovat kivoja! Leikki nousi keskeiseksi osaksi kaverisuhteita.

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lasten arviointiosuutta toteutettiin Seikkaillen Päijät-Hämeessä pelin avulla. Lasten ja henkilöstön arvioinnit painottuivat kielelliseen vuorovaikutukseen. Hollolan varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa näiden perusteella keskeisiksi vahvuuksiksi nousivat turvallinen ja kannustava vuorovaikutus sekä lapsen yksilöllinen kohtaaminen. Meillä on kielellisesti rikasta arkea, jossa hyödynnetään leikkiä, lisäksi kirjallisuutta ja muuta materiaalia käytetään monipuolisesti. Kehittämiskohteiksi nousivat ääneen lukemisen lisääminen sekä lasten omien, eri menetelmin tuottamien tarinoiden sisällyttäminen toimintaan aiempaa enemmän.

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yksiköt tiedottavat huoltajia yksikkökohtaisista tuloksista Wilmassa.

Lue uusimmat tiedotteet

Katso kaikki tiedotteet

Vuonna 2019 syntyneet lapset

Tiedotteet - 13.04.2026 - Esiopetus
Joukko iloisia lapsia leikkimässä.

Varhaiskasvatuksen kesä 2026 

Tiedotteet - 01.04.2026 - Esiopetus