Asemakaavamuutos mahdollistaa alueelle uuden Hollola-talon rakentamisen. Uusi Hollola-talo yhdistää kunnan virasto- ja toimitilat, monitoimisalin, yksityistä liike- ja toimitilaa sekä asuntoja. Lisäksi asemakaavamuutos sallii alueelle asuinrakentamista
Osallistamis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään koko kaavoitusprosessin ajan. Kaavaluonnos tulee nähtäville lokakuussa 2023 ja kaavaehdotus alkuvuodesta 2024.
Tavoitteena on, että kaavamuutos on lainvoimainen syksyyn 2024 mennessä.
Asemakaavaluonnoksen nähtävillä olon yhteydessä järjestetään syksyn kuluessa asukasilta, johon kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita. Asukasillan ajankohdasta ja paikasta tiedotetaan myöhemmin.

Hollolan kunta solmi kumppanuussopimuksen keskustakorttelien kehittämisestä WasaGroup Oy:n kanssa syksyllä 2022. Keskustakortteleihin laadittiin kumppanuussopimuksen puitteissa kehittämissuunnitelma, joka valmistui keväällä 2023.
Kehittämissuunnitelmassa sekä jatkovaiheissa suunnittelijoina toimivat MUUAN Oy (kaupunki- ja arkkitehtisuunnittelu) sekä WSP Finland Oy (kunnallistekninen suunnittelu ja liikennesuunnittelu). Tulevaa asemakaavamuutosta edistetään keskustakortteleiden kehittämissuunnitelman pohjalta. Kehittämissuunnitelman yhteydessä asukkaille ja sidosryhmille järjestettiin kehittämiskysely, jonka tuloksia käytetään asemakaavamuutoksen taustatietona. Kaavamuutoksen pohjaksi tehdään laajoja selvityksiä koskien mm. kunnallistekniikkaa, hulevesien hallintaa, kulttuuriympäristöä sekä pysäköintijärjestelyjä.
Asemakaavamuutosalueen maanomistajia ovat Hollolan kunta ja DNA Oy.

Lisätietoja:

Aura Pajamo
arkkitehti, projektipäällikkö
puh. 050 664 81 aura.pajamo@muuan.fi

Pentti Klemetti
kaavoitusarkkitehti
puh 044 780 1455 pentti.klemetti@hollola.fi

Lue uusimmat tiedotteet

Katso kaikki tiedotteet
Perjantaina 10.5.2024 ei järjestetä esiopetusta

Perjantaina 10.5.2024 ei järjestetä esiopetusta

Tiedotteet - 11.04.2024 - Esiopetus
Varhaiskasvatuksen kesä 2024 

Varhaiskasvatuksen kesä 2024 

Tiedotteet - 08.04.2024 - Esiopetus