Yhteistyöhankkeen kautta vähennetään kaupunkivesien ympäristökuormitusta
Kokonaisvaltainen kaupunkivesien hallintasuunnitelma auttaa tunnistamaan viemäriverkostojen ylivuotoriskejä ja vähentämään haitallisten aineiden päästöjä ympäristöön. Hollolan kunnan, Lahti Aqua Oy:n ja Lahden kaupungin vuosina 2024-2025 tehty yhteishanke koostui kahdesta eri paikkatietopohjaisesta työkokonaisuudesta sekä laitehankinnasta. Yhteishankkeella vastataan EU:n yhdyskuntajätevesidirektiivin asettamiin vaatimuksiin ja kehitetään vesienhallintaa alueella.
Viemäriverkoston vuotoriskikohteiden tunnistaminen
Ensimmäisessä työkokonaisuudessa tehtiin maanpäällisten hulevesien pintavaluntareittien kartoitus Hollolaan sekä sen jatkotarkasteluna viemäriverkoston vuotoriskikohteiden kartoitus Hollolaan ja Lahteen. Näiden avulla on tunnistettu viemäriverkoston vuotoriskikaivot, jotka on jo otettu Lahti Aqua Oy:ssä tarkempaan maastotutkimukseen ja tarpeen mukaan korjattu. Vuotoriskikohteiden tuloksia hyödynnetään jatkossa viemäriverkostojen kunnossapito- ja saneeraussuunnitelmissa.
Paikkatietopohjainen työkalu priorisoi valuma-alueita
Toisessa työkokonaisuudessa kehitettiin paikkatietopohjainen kaupunkivesien kokonaisvaltainen hallintatyökalu. Kaupunki- ja taajamavesien laatua arvioitiin työkalussa kolmen osaindeksin avulla, joita ovat pintavesi-, verkosto- ja pohjavesi-indeksin. Näiden pohjalta kullekin valuma-alueelle muodostettiin kokonaisvaltainen riskiprofiili, joka huomioi alueen vesien hallinnan ja haavoittuvuuden eri näkökulmista.
Hankkeen tavoitteiden mukaisesti voitiin paikkatietotarkastelujen kautta tunnistaa valuma-alueet, joilta hulevedet voivat sateiden tai tulvien seurauksena päätyä jätevesiviemäriin tai kulkeutua likaantuneina vesistöihin tai ympäristöön. Tunnistettujen vuotoriskikohteiden ja laatuindeksien perusteella toimenpiteet voidaan kohdistaa niihin kohteisiin, joissa eri riskitekijät erityisesti painottuvat ja ehkäistä näin tehokkaimmin mahdollisten vuotojen ympäristövaikutuksia.
Katso Hollolan ja Lahden kokonaisvaltainen kaupunkivesisuunnitelma, Liite 1 priorisoitavat valuma-alueet Hollola, Liite 2 priorisoitavat valuma-alueet Hollola koillinen, Liite 3 priorisoitavat valuma-alueet Hollola etelä, Liite 4 priorisoitavat valuma-alueet Lahti
Laitehankinta ennaltaehkäisemään viemäritulvia
Lisäksi hankkeessa toteutettiin jätevesiviemäreiden pinnankorkeuden seurantalaitteiden hankinta ja asennus lähtökohtaisesti riskikohteisiin, jotka tunnistettiin kaupunkivesien hallintatyökalun perusteella. Laitehankinnan tuloksena parannetaan viemäriverkoston hallintaa.
Tutustu koko hankkeen loppuraporttiin
Hankkeelle on myönnetty rahoitusta ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta 64 000 euroa.

Aiemmat Hollolan julkaisut yhteistyöhankkeesta https://hollola.fi/ajankohtaista/uutiset/uusi-paikkatietopohjainen-tyokalu-tehostaa-kaupunkivesien-hallintaa-hollolassa-ja-lahdessa/ ja https://hollola.fi/ajankohtaista/uutiset/hollola-ja-lahti-ehkaisevat-jate-ja-hulevesitulvia-yhteistyohankkeella/
Lisätietoja:
Hollolan kunta: Vesihuoltopäällikkö Riikka Johansson, +358 44 780 1182
Lahti Aqua Oy: Tekninen johtaja Janne Mäki-Petäjä +358 50 590 3980
Lahden kaupunki: Hulevesi-insinööri Juhani Järveläinen, +358 50 559 4083
