On aika unelmoida!

Laulaja-lauluntekijä Hassan Maikal vieraili Hollolassa kertomassa nuorille omasta polustaan ja siitä, miten unelmat ovat siivittäneet hänen matkaansa. Hassan innosti puheellaan nuoria kokeilemaan rohkeasti uutta.

Jos jokin asia ei tunnukaan omalta, sen voi aina lopettaa ja kokeilla jotain muuta. Tärkeintä on, että uskaltaa avoimin mielin hakeutua uusien juttujen pariin. On tärkeää uskaltaa epäonnistua, jotta voi onnistua.

Hassan puhui Dreams-vierailullaan myös kahden kulttuurin välissä kasvamisesta, isättömyydestään ja yksinäisyydestä.

Vierailu toteutettiin osana Lasten ja nuorten säätiön Dreams-kouluvierailutoimintaa. Toiminnan tavoitteena on puhua unelmoinnin tärkeydestä ja siitä, miten jokaisella meistä on mahdollisuudet vaikuttaa tulevaisuuteen omilla teoillamme. Lisätietoja vierailusta löydät osoitteesta dreams.fi

Häiriötilanteiden vaikutukset koululaiskuljetuksiin

Kunta ei järjestä joukkoliikenteen peruutuksien johdosta korvaavia kuljetuksia, kun ne kohdistuvat koko palvelualueeseen.

Perusopetuslain 32§ mukaan maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista varten myönnettävä riittävä avustus. Tämä koskee häiriötilanteissa oppilaita, joille on myönnetty koululaiskuljetus. Mahdollisen korvauksen hakemisesta tiedotetaan ja ohjeistetaan kuljetusoppilaiden huoltajia aina erikseen.

Joukkoliikenteeseen kohdistuvissa häiriötilanteissa ajantasaiset tiedot löytyy aina LSL:n verkkosivuilta. Tiedotamme huoltajia ja kouluja mahdollisista linja-autoliikenteen peruutuksista heti, kun meillä on asiasta tietoa käytettävissä MunApp-sovelluksen ja/tai Wilman välityksellä.

Hollolan kunta
Hyvinvoinnin palvelualue