Rakennusperinnön hoitoavustusta myönnetään erityyppisille ja -ikäisille rakennuksille. Rakennuksen ei tarvitse olla suojeltu tai sijaita arvokkaaksi määritellyllä alueella. Avustettavien kohteiden valinnassa otetaan huomioon kulttuurihistorialliset arvot, kuten muun muassa rakennuksen alkuperäisyys ja/tai kerroksellisuus, mutta myös suunnitellut kunnostustoimenpiteet, kunnostustöiden vaikutus rakennuksen säilymiseen tai laajemmin ympäristöön, sekä korjaushankkeen toimiminen kannustavana esimerkkinä. Kulttuurihistoriallista arvoa voi olla arkisemmalla ja pienemmälläkin kohteella, jonka korjaaminen auttaa säilyttämään alueelle ominaista kylä- ja kaupunkikuvaa.

Sopivia kunnostuskohteita ovat esimerkiksi vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden ja ovien tai tulisijojen kunnostaminen. Avustusta voi hakea myös rakennuksen pihapiirin ympäristön kunnostamiseen, kuten maanpinnan muotoiluun sadevesien johtamiseksi pois rakennuksen vierustoilta, tai pihan rakenteiden, kuten kiviaidan kunnostamiseen, sekä kuntokartoituksen ja korjaussuunnitelman tekemiseen.

Korjataan vanhaa säilyttäen

Säilyttävässä korjaamisessa käytetään materiaaleja säästäen ja korjataan vain se, mikä vaatii korjausta. Toisin sanoen, ei korjata kunnossa olevaa tai uusita korjattavissa olevaa. Rakennusten kunnostaminen on ympäristöteko, mikä edistää ilmasto- ja kiertotaloustavoitteiden saavuttamista sekä säilyttää eri-ikäistä paikallista rakennuskulttuuria.

Avustusta voivat hakea rakennusten yksityiset omistajat, rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt kuten asunto-osakeyhtiöt, maatalousyhtymät, yhdistykset kunnat ja kuntayhtymät. Vuonna 2024 Hämeen ELY-keskus jakoi avustusta yhteensä 268 000 euroa. Avustusta sai 23 kohdetta Kanta-Hämeessä ja 27 kohdetta Päijät-Hämeessä. Myönnetyt avustukset olivat suuruudeltaan 500–40 000 euroa. Avustuskohteita asuinrakennusten lisäksi olivat piha- ja talousrakennukset sekä uuteen käyttöön otetut entiset huoltamo-, mylly-, ja tehdasrakennukset. Kanta- ja Päijät-Hämeessä toteutettaviin hankkeisiin avustusta haetaan Hämeen ELY-keskuksesta.

Avustushaun infotilaisuus järjestetään syyskuussa

Hämeen ELY-keskus järjestää infotilaisuuden rakennusperinnön hoitoavustuksen mahdollisuuksista 26.9.2024 klo 17.30–19. Tervetuloa kuulolle! Infotilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tilaisuus järjestetään verkossa Teamsilla. 

Tutustu infotilaisuuden tarkempaan ohjelmaan ELY-keskuksen verkkosivuilla (ely-keskus.fi). Tapahtumasivulta tai tästä löydät Teams-linkin tilaisuuteen.